www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Karkausvuosi meneillään

Sunnuntaina 29.2. on karkauspäivä. Joka neljäs vuosi vietettävä päivä tarjoaa naimattomille naisille mahdollisuuden kosintaan. Kylällämme vilistää edelleen melkoinen joukko vapaita poikamiehiä ja isäntiä, joilta puuttuu emäntä talosta. Nähtäväksi jää, kuinka moni heistä on kohdannut onnensa karkauspäivän aikana. Mikäli mies antaa rukkaset, on kosijalla oikeus vaatia kunnon hamekangas hyvitykseksi rukkasista. Onpa tässä käynyt mielessä julkistaa kyläseura nettisivuilla tonttimarkkinoinnin lisänä poikamiesmarkkinointiakin, mutta eipä ole vielä kovin halukkaita olleet nämä kylän poikamiehet pörssiin itseään laittamaan.

Maaliskuun alku merkitsee myös kevään reipasta askellusta kohti kesää. Ensimmäiset talitinttien laulukonsertit ovat jo kajahtaneet ilmoille, joten odotettavissa on yhä lisääntyvää lemmen luritusta ja pesäpönttöjen hakukin käynnistyy tuota pikaa. Nyt on aika tarkistaa linnunpönttöjen kunto ja hankkia uusia koteja pihapuihin tulevia pesänrakentajia varten. 4H-yhdistyksen kautta on myynnissä edullisia pesäpönttöjä ja samalla on mahdollisuus tukea lasten viriketoimintaa Korpilahdella.

Lintujen pesärakennuksen lisäksi käynnistyy myös Koulupuiston kunnostus. Huhtikuun alkupuolella, mikäli lumitilanne sallii, kiipeävät katonrakentajat koulun katolle. Tavoitteena pidetään katon kuntoon saattamista kesän alkuun mennessä, jotta kesäkauden toiminnot eivät kovin häiriintyisi rakennuspuuhista.

Koulupuiston kehittämishanketta varten on perustettu ohjausryhmä, johon kuuluvat Veli Koski TE-keskuksesta, Tarja Nieminen Vesuri-ryhmästä, Pirkko Jääskeläinen Korpilahden kunnasta ja kyläseuraa edustavat Anne-Maria Perttula, Marja Riikonen, Timo Suominen sekä Heljä Taavitsainen. Koulupuiston hankkeesta tiedotetaan enemmän sitten kevään seuraavissa numeroissa.

Hanketta varten tarvitaan omarahoitusosuuksia ja runsaasti talkootyötä. Kevääseen järjestetään varainhankintaa koskeva kampanja ja toivon mukaan mahdollisimman moni on mukana rahan keräyksessä. Tiedot ja toimintamallit muokkaantuvat ohjausryhmän kokouksissa lähiaikoina.

Kyläseuran jäsenmaksulomakkeet ovat myös lähdössä jakoon. Kyläseuran jäseneksi pääsee ilmoittautumalla johtokunnan jäsenille ja johtokunta vahvistaa jäsenyyden. Tule mukaan kyläseuran toimintaan ja tue työtämme kylän hyväksi!

Putkilahdessa 27.2.2004
Anne-Maria Perttula

[Putkilahden kylälehden 3/maaliskuu 2004 pääkirjoitus.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke