www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Syksyn merkit ilmassa

Vesisateista päätelleen voisi luulla, että on syksy, mutta almanakan mukaan kuitenkin hehkein kesä pitäisi olla meneillään. Kyllä täytyy ihmetellä, miten ihmeessä taivaalta voi niin mahdottomasti kerralla ylipäätän tulla vettä alas. Viljasadon osalta näkymät ovat paikoin jopa surkeita, kun vilja lepää vihreänä pitkin maapintaa. Mikäli sadekausi vielä pitkään jatkuu, ei pelloille ole mitään asiaa koneilla. Satokauden osalta marjametsästä on saanut antimia kohtuullisesti ja odotettavissa on myös runsas sienisato.

Koulut alkavat kuun puolivälissä ja se lienee varmin kesän loppumisen merkki ja syksyn aloitus. Ala-asteikäiset suuntaavat jälleen eri kouluihin (Vespuoli, kirkonkylän evakkoluokat viipalekouluissa, Hurttia ja Tammijärvi). Kirkonkylän ala-asteen erityisjärjestelyt tuovat Vespuolen koululle tuulahduksia kirkonkylältä, josta muutama luokka tulee evakkoretkelle opettajineen. Kaikille opintojen pariin suuntaaville toivotan menestystä opiskeluihin.

Putkilahden kyläraitti on myös hiljentynyt sitten heinäkuun vilskeen. Mökeillä toki viikonvaihteissa näyttää elämää riittävän pitkälle syksyyn. Toivottavaa olisi, että säiden haltija toisi lämpimiä kelejä vielä syksylle, jotta ruska ja syksyn väriloisto pääsisi ilahduttamaan meitä kaikkia kunnolla.

Kesäkausi on mahdollistanut säästä huolimatta katkoksen arjen aherrukseen monella eri tavalla ja syksyn aktiviteetit kutsuvat.

Lämpimän ja kuivemman syksyn odotuksessa.

Putkilahdessa 31.7.2004
Anne-Maria Perttula

[Putkilahden kylälehden 8/elokuu 2004 pääkirjoitus.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke