www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Ihalahtinen ENSIVAIKUTELMA PUTKILAHDESTA

Lukija päättäköön, kannattaako enää puhua ensivaikutelmasta, jos elämys on yli puolen vuosisadan takaa. Onko kyse haalistuneesta vaikutelmasta, vai onko elämys päinvastoin ’ylivalottunut’, ellei vallan kirkastunut vuosikymmenten saatossa?

Kesällä 1953 ”Huki” Järvinen soitti isälleni Jyväskylässä. Hän oli näet kou-lutoveri Jyväskylän lyseosta ja Säynätsalon johtajia yhdessä Helmer Brommelsin kanssa. Johtajat omistivat Ylisjärven rannalla metsästysmajan, jonka olivat ostaneet turkkuri Iljinin perikunnalta.

Koulutoveri siis kysyi: ”Lähtisitkö Putkilahteen katsomaan kesämökkiä, joka on myytävänä?” Päivö-isäni neuvotteli lyhyesti Aulikki-äitini kanssa, ja antoi sitten Huugo Järvisen ymmärtää, että ostoaikeissa ei olla, mutta koska päivä sattui olemaan vapaa, voitaisiin lähteä. Minäkin lähdin mukaan (kohtalon johdatuksesta?).

Lossi, jolle silloin mahtui korkeintaan yksi henkilöauto linjurin lisäksi, oli elämys tai ainakin karakteristinen kokemus. Elämys oli myös nousu Vaarulle, jonka laella isäntämme valmisti meitä: ”Näkyviin välkähtää kohta Ylisjärven peili: olkaa valmiina!” Laskeutuminen asteittain Vaarulta Putkilahden laaksoon hurmasi meidät.

Vanha maantie yli Vaaruvuoren on kovasti pusikoitunut, mutta Ylisjärven peili välkähtää yhä.

Putkilahden kylällä – kivisillan ympärillä – oli kuvataideleiri täydessä toiminnassa, joukossa myös rokokoomaisesti käyttäytyvä kuvaamataidonopettajani Jyväskylän lyseosta. Leirin johtajaan, Helmeriin, tutustuin vasta myöhemmin, joskin saimme jo vilistäessämme Niemelän isännän moottoriveneellä Ylisjärveä tietää, että rakenteilla oleva talo pohjoisrannalla oli Helmer Selinin.

Huugo Järvinen komensi puolille päiville nukkuneet nuoret (tytär luokka-tovereineen) keittämään kahvit. Tytöt olivat herttaisen noloja, koska äitini oli heidän opettajansa. Tutustuimme Ihalahden ympäristöön ja naapuri-Selmaan, rakennuksiin: saunaan (josta oli tuleva Jyväskylän kesän syntymäsauna) ja hirsiseen, vaaleanharmaaseen Jugend-taloon, jonka kaakeliuunit kilpailivat omassa lajissaan Vitträskin monumentaaliuunien kanssa.

Kaupoista sovittiin paluumatkalla. Muista vaihtoehdoista ei edes keskusteltu.

Olimme kaikki rakastuneet kohtalokkaasti Korpilahden Putkilahden Ihalahteen.

Tämä rakkaus on säilynyt tähän päivään saakka.

Teivas Oksala

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2005.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke