| |||||||
|
|||||||
Ilkka Weijo on SM-sarjan arvostetuin erotuomariKoripallo, tuo jalkapallon ohella maailman levinnein palloilulaji, on Ilkka Weijolle taatusti tuttu laji. Putkilahdesta syntyisin oleva Ilkka innostui koripallosta jo kouluaikoinaan Korpilahdella. - Jääskeläisen Pekka minut sai houkuteltua mukaan 1977, olin silloin 17-vuotias, muistelee Ilkka. Siitä lähtien koripallo on kuulunut Ilkan elämään jatkuvasti. Hän on toiminut koripallopelien erotuomarina jo pitkään. Vuonna 1988 hän tuomitsi ensimmäisen SM-sarjapelinsä. Sittemmin kansainvälisenä erotuomarina Ilkan tehtäväkenttä on laajentunut niin, että matkustamaan joutuu paljon. Tähän mennessä hän on käynyt jo kahdessakymmenessä maassa. - Matkat ovat kylläkin niitä tämän homman parhaita puolia, sanoo hän.
Mitä koripallopelin
erotuomarilta vaaditaan? Koripallo on nopea peli, joten siinä on pystyttävä tekemään oikeita ratkaisuja hirvittävän nopeasti, kertoo Ilkka Weijo. - Pokka on pidettävä kaikissa tilanteissa ja huomiokykyä ei saa laskea herpaantumaan missään vaiheessa, sanoo Ilkka, joka 30. maaliskuuta tänä vuonna tuomitsi 600. kerran koripalloilun miesten SM-sarjassa.
Nykyisin hänen aikansa on koetuksella työn ja koripallon kesken, kumpikin vaatii aina enemmän aikaa. Jatkosuunnitelmistaan pelien suhteen hänellä on tarkoituksena jatkaa vielä vuoden verran. - Sitten katsotaan, jatkanko vai en, mietiskelee Ilkka. Ilkka Weijo antaa arvoa synnyinseudulleen, jossa hänet nähdään useinkin. - Kotikylällä on hyvä käydä varsinkin kesällä. Silloin suljen kännykät ja jätän kiireen pois, sanoo Ilkka Weijo. Aune Turunen [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2005] |
|