www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Iloa kesäisiin töihin ja vapaa-ajan puuhiin auringon lämmössä

Aivan vaivihkaa Putkilahden kyläseuran taivalta on tullut täyteen 20 vuotta. Yhdistys rekisteröitiin myöhemmin, mutta aloitus tapahtui 1985. Juhlapäivä oli 16.5. maanantai - sikäli juhlittiin työn merkeissä, että edellisenä lauantaina laitettiin yläkoulun edustaa uuteen uskoon.

Koulupuiston piha-alueella on asennettu uusia kiveyksiä, ja yläkoulun sisäänkäynnin rappukivetkin on saatu suoristettua tänä kesänä.

Kuva: Lennart Melin

Pihatyö ei ole saavuttanut vielä loppuaan; ei edes lopun alkua, mutta alun loppu meillä on jo. Homman tarkoituksena ei ole pelkkä tyhjällä koreilu, vaan alueen parantaminen sekä asukkaita että vieraitakin ajatellen toimivammaksi ja viihtyisämmäksi - eikä vähiten kaikkia kyläläisiä palvelemaan.

Kylälehden kesäkuun numerossa on lista pihaan kaivatuista taimista: jos omasta pihasta löytyy siirtokelpoisia taimia tai muutoin haluaa tukea piharemonttia esim. ostamalla sopivia taimia, niin ilmoitelkaa Timolle ensin! Katsotaan sitten kootusti, mitä on kasassa ja mitä kaivataan lisää. Syksyllä vielä joutaa hyvin istuttamaan useimpia koriste- ja marjakasveja. Perinteisiä maatiaisperennoja otetaan niitäkin mielihyvin vastaan.

Kesä on tätä kirjoittaessani puhjennut täyteen kukkaansa ja kesäkyläläiset ovat palaamassa mökeilleen. Tulevaa matonpesuaikaa ajatellen voisimme yhdessä huolehtia siitä, että matot pestään ainakin muutama metri rannasta kovan maan päällä. Näissä matalahkoissa lahdelmissa vähäinenkin ylimääräinen ravinnekuormitus heikentää uimavesien laatua ja kun kaikki tekevät matonpesun järveä liikaravinteilta säästäen, on meillä paria pykälää paremmat vedet.

Viime talvena palasin ajatukseen laadun merkityksestä, kun sain autoni korjaamolta huonompana, kuin mitä se oli sinne vietäessä. Laatu on ennen kaikkea työn tekijän ja työn kohteen välisessä suhteessa, yhtenä olemisessa. Jos autonasentaja ei sitoudu työhönsä ja keskity, tulokset ovat pahimmillaan hengenvaarallisia. Eheä ja tyyni mieli on kaiken alku. Se tuottaa oikeita havaintoja, jotka muuttuvat oikeista ajatuksista oikeaksi toiminnaksi, jonka tulokset huomaa joko kivityössä, hyvin leivotussa maukkaassa leivässä tai tietä nöyrästi kulkevassa autossa. Laadun esteitä ovat kiire, tulosvastuullisuus, kylmyys tai kuumuus, kiristävä kaulus, huonosti käyvä saha jne., jokainen tietää varmasti muitakin tekijöitä omalta kohdaltaan.

Lopulta kaikkein tärkeintä on tekijöiden mielenrauha, joka osaltaan syntyy myös hyvästä hengestä työporukassa ja tietoisuudesta toisten sitoutumisesta, työstä välittämisestä. Eheimmillään tämän huomaa, kun lapsi leikkii. Kuka voisi olla täydemmin sitoutunut tekemiseensä kuin lapsi? Tässä katsannossa on nuorten miesten into rassata erilaisia moottoreita suoraa johdatusta hyvään työhön; syiden ja seurausten erittelyä.

Tervetuloa Putkilahden kesälaitumille! Nyhjäiskää hihasta tai soitelkaa, jos on aloitteita, kehittämisideoita; risuja tai ruusuja. Oikein mieluisaa ja akkuja lataavaa kesää kaikille!

Terv. Timo S. ja kyläseuran johtokunta

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke