www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kesän satonäkymiä

Kesä alkaa olla lopuillaan, ja osa kesän sadosta on jo tätä kirjoitettaessa koottu talteen, mutta pääosa, viljankorjuu on vielä aloittamatta, joten siltä osin satoa voi vain ennustaa, ja vanha sanontahan kuuluu, että ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.

Monelle tuli jo kesäkuun alussa tunne, että joko se kesä on ohi, kun ensimmäistä satoa alettiin korjaamaan tulevan talven varalle. Tuolloin oli nimittäin jo aika korjata ensimmäinen tuorerehusato, jota kertyikin tänä vuonna melkoisen runsaasti.

Vähän juhannuksen jälkeen oli mansikanpoiminnan vuoro. Simolan mansikkasato oli kylmästä alkukesästä johtuen vähän myöhässä, mutta helteiden alettua se lähes sananmukaisesti räjähti käsiin; kaikki mansikka kypsyi yht´aikaa ja helteitä seuranneet lämpimät ukkossateet pitivät huolen, että pääsatokausi jäi varsin lyhyeksi.

Helteistä oli kuitenkin myös etua: kuivan heinän korjuu ei aiheuttanut maanviljelijöille minkäänlaista ylimääräistä stressiä, sillä lähes kolmen viikon yhtäjaksoinen pouta piti huolen siitä, että heinä saatiin kuivana ja hyvälaatuisena talleihin. Edelleen tuntuu löytyvän innokkaita heinätalkoolaisiakin niin, että pellolla ja tallissa saattoi heitellä paaleja parhaina päivinä parikin kymmentä talkoolaista, josta heille vielä näin lehden välityksellä erityiskiitokset!

Kuten sanottu, viljojen osalta kaikki on vielä arvailujen varassa. Rypsi näytti vielä heinäkuun puolivälissä sitä viljelevän Osmo Weijon sanojen mukaan erinomaiselta, mutta heinäkuun lopun runsaat sateet laottivat sen ja saivat aikaan jopa sen, että siinä esiintyy jo vähän hometta. Tilanne rypsin osalta ei kuitenkaan ole vielä toivoton, vaan kaunis ja aurinkoinen syksy voisi taata vielä aivan kohtuullisen ja hyvälaatuisen rypsisadon.

Perinteisempien viljalajien osalta näyttää vielä tässä vaiheessa hyvältä, sillä sateet eivät ole pystyneet vielä laottamaan niitä, ohran kasvu tosin kärsi jonkun verran alkukesän kylmyydestä. Nyt vain toivomme aurinkoista syksyä, jotta kaikki vilja saataisiin koottua talteen.

Viljankuivuri remontoitiin kuluvan kesän aikana. Uusi Arskametallin valmistama kuivuri asennettiin paikalleen maamiesseuran omana työnä. Kuvassa asennustöitä seuraamassa Matti Harjula.
Kuva: Osmo Weijo

Tänä vuonna on erityisesti syytä toivoa, että vilja saataisiin puitua mahdollisimman ”kypsänä”, siis hyvin tuleentuneena, sillä korkea öljyn hinta lisää kuivatuskustannuksia huomattavasti. Maamiesseuran kuivurilla on tehty kesän aikana lukemattomia talkootunteja uuden kuivausyksikön ja -uunin asennustöissä, jotta se olisi valmiina vastaanottamaan syksyn sadon.

Se, millaisena vilja sinne saadaan, on vielä tässä vaiheessa korkeammissa käsissä.

Riitta Hakanen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke