www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kesä on mennyt ja muistot jäivät

Putkilahden kesä on ollut kaunis ja aurinkoinen. Saimme nauttia auringonpaisteisista hellepäivistä ja poudasta jopa niin, että kaipasimme lopulta jo kunnon sadetta. Sitten sitä saatiinkin. Vettä tuli kuin ”saavista kaatamalla”. MM-kisatkin Helsingissä jouduttiin viemään läpi valtavien sadekuurojen ryöpytyksessä. Suomalaisten urheilijoiden jatkuvat epäonnistumiset lajeissaan masensivat urheiluintoisen kansamme mielialoja pohjalukemiin asti. Ei ollut ihme, että kansa oli revetä riemussaan, kun Tommi Evilä ponkaisi pituushypyssä pronssimitaliin yltävän tuloksen. Lehdet kirjoittivat, että ”Evilä pelasti suomalaisen yleisurheilun maineen”. Se maine kun on niin tärkeä ja arka asia.

Putkilahden kylälläkin on oma tietty maineensa. Tuo maine on muodostunut aikojen virrassa aiempien ja nykyisten asukkaidemme tekemisistä ja toiminnoista. Jokainen täällä asuva henkilö on osaltaan luomassa kylämme mainetta ra-kentaen persoonallaan sitä kuvaa, jota kutsutaan ”kylän hengeksi”. On onnellista, jos kylässä vallitsee hyvä yhteishenki. Silloin kylä omaa myös hyvän maineen.

Kulunut kesä monine tapahtumineen ja tekemisineen on viitoittanut hyvällä tavalla tämän päivän putkilahtelaisuutta sen kaikkine värikkäine omalaatuisuuksineen.

Eräs tuoreempi maineentuoja kylällemme ovat olleet täällä järjestetyt jokakesäiset jazzit. Tämä Tapio Leinon ideoima ja johtama ulkoilmatapahtuma kesäkuulla onnistui taas jälleen kerran erinomaisesti, ei edes sade häirinnyt tilaisuutta. On hienoa, että näin pienellä maaseutukylällä on ikioma jazz-tapahtuma, kun moni paljon suurempi paikkakunta on täysin vailla vastaavaa. Putkilahden jazzit ovat hyvällä maulla ja harkinnalla toteutettu tapahtuma, joka kantaa hyvää mainetta.

Toinen erikoisominaisuus kylällämme ovat uudelleen henkiin herätetyt perinteiset juhannusiltamat riemukkaine näytelmineen. Edelliskesän Pankkiryöstö ja tämänkesäinen Terve kuin pukki näytelmät ovat molemmat tuoneet tervetullutta hymyä putkilahtisten suupieliin. Erikoisen hienoa näissä Anu Linnanahteen kirjoittamissa ja ohjaamissa näytelmäto-teutuksissa on se, että hän saa paikalliset ja loma-asukkaat ryhtymään yhteistoimintaan. Uskomme, että Anu Linnanahteelta on odotettavissa vielä paljon uutta ja riemastuttavaa tuotantoa. Huumorin kirjoittaminen on niitä vaikeampia sanataiteen lajeja, mutta odotuksillemme antaa pontta se seikka, että Linnanahteen perheessä huumorin ongelmia ratkotaan puolison kanssa yhteisvoimin.

Putkilahden mainetta kulttuuriystävällisenä paikkakuntana kohottavat myös jo perinteisiksi muodostumassa olevat jokakesäiset taidenäyttelyt. Tämänkesäisessä näyttelyssä saimme tutustua putkilahtelaisen taiteilijan Kaarina Kataisen monipuoliseen tuotantoon.

Kesän mukaviin asioihin voidaan liittää myös Koulupuistossa toteutettu lapsille suunnattu leiritoiminta. Jos merkit pitävät paikkansa, niin on odotettavissa, että tänne on tulevaisuudessa muodostumassa vakituinen leirikoulukeskus. Hyvä maine paikasta on levinnyt.

Ilolla on pantu merkille myös kesän aikana tapahtunut Koulupuiston piha-alueen uudistunut ilme. Pihalle työstetyt kiveykset ovat kauniita ja luovat käyttäjilleen viihtyvyyttä ja helpottavat lisäksi siivoustyötä. Komea koulumme ja sen hyvin suunniteltu ja huolellisesti hoidettu pihamaa ovat ylpeytemme aiheita.

Kesä on rikastuttanut meitä kaikkia lukuisilla erilaisilla kokemuksilla, jotkut niistä ovat olleet yhteisiä, jotkut yksityisiä. Kuluneen kesän aikaan on mahtunut vuoroin työtä ja lepoa, siihen on sisältynyt omat kiireensä kuin myös pysähdyksensä. Kaikilla meillä on oma osuutemme siihen, millainen kesä meillä kullakin on ollut. Se on nyt muistoissamme.

PARHAINTA PUTKILAHDEN KESÄSSÄ ON OLLUT IHMISTEN KESKEN VALLINNUT AURINKOINEN, LÄMMINHENKINEN YSTÄVÄLLISYYS.

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 9/syyskuu 2005 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke