| |||||||
|
|||||||
Osuuspankin konttori sulkee ovensaKorpilahden Osuuspankin Putkilahden konttorin toiminnot yhdistetään joulukuun 2005 alusta alkaen kirkonkylässä toimivan pääkonttorin yhteyteen.
Miksi näin? Palvelutuotteiden kehittymisen myötä asiakkaamme asioivat yhä harvemmin konttoreissa. He hoitavat yhä enemmän pankkiasioitaan kotoaan tietokoneella, käyttävät entistä enemmän suoraveloitusta ja maksupalvelua. Kauppaostokset maksetaan nykyisin pääsääntöisesti pankkikortilla. Asiakaskäynnit konttoreissa ovat vähentyneet. Tämä asiakaskäyttäytymisen muutos näkyy myös meillä. Putkilahden konttorin toiminnot ovat hiljentyneet vuosi vuodelta. Viime aikoina asiakaskäyntejä konttorissa on ollut keskimäärin viisi. Toinen peruste konttorin sulkemiselle on sen turvallisuus. Pienet, yhden toimihenkilön konttorit ovat alttiimpia ryöstöille kuin suuremmat, useamman toimihenkilön konttorit. Tämän Putkilahden konttori sai kokea kuluvan vuoden heinäkuussa, kun konttoriimme tehtiin aseellinen ryöstö. Tästä tapahtumasta selvisimme pienin henkisin ja taloudellisin menetyksin, mutta meillä ei ole varaa vaarantaa yhdenkään toimihenkilön ja asiakkaan turvallisuutta. Lokakuun 18. päivänä Putkilahden koululla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kerroimme tästä lopettamispäätöksestä ja sen perusteista asiakkaillemme. Asiakkaamme ottivat tämän päätöksen vastaan hyvin tyynesti ja ymmärtäväisesti. Syntyi käsitys, että he hyväksyivät tehdyn päätöksen, vaikkakin kylän palvelutaso laskee pankkikonttorin lakkauttamisen myötä. Monessa puheenvuorossa kävi ilmi, että kylällä tätä päätöstä on jo useamman vuoden ajan osattu odottaa. ”Kauanhan te sitä maltoitte pitää”, totesi eräskin asiakas.
Miten eteenpäin? Sellaisten laskujen maksaminen, mitkä eivät vielä ole suoraveloituksessa, on mahdollista laittaa maksettavaksi pääkonttoriin postin välityksellä valmiissa pankkisiirtokuorissa. Näitä kuoria on saatavilla konttoreissamme ja tarvittaessa voimme niitä myös lähettää kotiin. Pienessä määrin käteistä rahaa on mahdollista nostaa pankkikortilla Virran Puodista. Nyt tehty yhdistämispäätös ei aiheuta muutoksia pankin henkilöstömäärässä. Putkilahden konttoria puolipäiväisesti pyörittänyt toimihenkilö Kaija Mäkinen siirtyy kokopäiväiseksi kirkonkylän konttoriin, jossa hän yhdessä muiden toimihenkilöiden kanssa palvelee ammattitaidolla ja asiantuntemuksella teitä kaikissa pankkiasioissa. Korpilahden osuuspankkitoiminta on käynnistynyt Putkilahdessa, jonne 98 vuotta sitten on perustettu kunnan ensimmäinen osuuskassa. Vaikka päätöksemme Putkilahden pankkitoimintojen lakkauttamisesta tehtiinkin vähän ennen historiallista 100-vuoden juhlahetkeä, jatkuu osuuspankkitoiminta paikkakunnalla, paikkakunnan Omassa Pankissa - lähellä ihmistä.
Kyösti Myller [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2005] |
|