| |||||||
|
|||||||
Muisteluja ja muistoja kotikylältäni…Olen ollut usean vuoden ajan innostunut Putkilahden Kylälehden lukija. Mielenkiinnolla olen seurannut esim. Putkilahden koulun elämää, sillä asuinhan itsekin ”Valkoisella koululla” useita vuosia. Olen jokaisesta numerosta etsinyt kuulumisia erityisesti oman ikäpolveni tuttujen elämästä ja arjesta, vaikkakin varmasti noin 90 % lehdessä esiintyvistä eri ikäisistä ihmisistä ovat sellaisia, jotka tunnen tai muistan hyvin. Haaveilenkin pääseväni lukemaan tulevina vuosina vieläkin enemmän hyvistä ystävistä, koulutovereista, naapureista, tutuista, kesävieraista jne.Lapseni Milla s. 1995, Henry s. 1998 ja Nelly s. 2002 ovat ihastuneita katselemaan vanhoja (ja uusiakin) valokuva-albumeja ja niiden joukosta löytyivät nämäkin lähettämäni ikivanhat koulukuvani. Ainakin retkikuvat ajoittuvat aikaan, jolloin meidän perheemme asui Kouhinsalon koululla. Äitini Hellä tuli tälle, silloiselle uudelle koululle opettajaksi 1950-luvun lopussa ja myös minä synnyin siellä muutamaa vuotta myöhemmin. Kouhinsalon marja- ja sienimaastot ovat vieläkin minulle ne kaikkein tutuimmat. Kävimme puolukassa Tynnyrniemessä, sieniä oli joka puolella (en paljasta vieläkään parhaita kanttarellipaikkoja), mustikoita oli esim. Kuorepohjassa, Vanhanselän liepevillä, Päijänteen saarissakin marjastimme pienellä perämoottorilla ja soutuveneellä, mökillämme Söyringin saaressa oli hurjasti rouskuja, syksyllä Kasselältä sai uistimella lähes aina isoja haukia, Päijänteeltä pilkillä ahvenia jne. Kaikki tällaiset muistoni ja elämykseni ovat siirtyneet erilaisina tarinoina, juttuina ja tapahtumina lapsilleni, jotka vähän päästä ”kinuavat” päästä Putkilahteen katsomaan näitä äidin lapsuuden ihmeitä, joista kyllä joitain onneksi täällä kaupungissakin pääsemme kokeilemaan.
Oman kotini seinällä Jyväskylässä on useita isäni Leon maalaamia tauluja, joista esim. yksi iso olohuoneen taulu on vanhan Vaarun maisemista. Äitini Hellän kodissa Kärkisissä on mm. Leksan maalaama taulu ”Valkoisesta koulusta”, joka on todella näköisensä. Putkilahti siis on ja pysyy tälläkin tavalla meidän elämässämme! Viime kesänä vietimme lomaa Aholan tilalla ja kävimme päivittäin iki-ihanalla Virran Puodilla herkuttelemassa, kummitätini Kertun luona Salmelassa kuin myös välillä Karhulalaisten rauhaa häiritsemässä tai tietysti Riihilahdessa Sirpan ja Paavon luona (lisäksi Jarmo W. on poikamme Henryn kummisetä) tai Kouhinsalon koululla... Äitienpäiväviikonloppuna sain perustella lapsillemme moneen kertaan, miksi juuri nyt emme voi mennä Aholaan katsomaan kalkkunoita, lampaita ja hakemaan ”maailman parhaita kananmunia” (joita myös naapurit haluavat ja lapset ovat keränneet tyhjiä kennoja ihan läjän) tai Simolaan ruokkimaan villisikoja. Suuri lohtu oli sentään se, että saimme organisoitua poikamme Henryn koulun luokkaretken Vaaruun ja Simolan Farmille! Siitä kiitos ja syvä kumarrus Tarjan perheelle ja Taavitsaisen Heljälle! Itse olen varsin tyytyväinen, etten ”ymmärtänyt” lähteä aikoinani Jyväskylää kauemmas! Opiskelin 1980-luvulla Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteiden maisteriksi (ehkä myös sukuvikana pätevöidyin vielä opettajaksi) ja jäin tänne lähelle kotiseutuani. Miksi? No juuri siksi, että parempaa seutua ei voi olla olemassa! Se, että olen saanut elää lapsuuteni maaseudulla on ollut elämässäni yksi äärettömän suuri rikkaus, jota ei voi ostaa rahalla. Siksi myös nykyisessä työssäni (Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistystoimentarkastajana) olen halunnut viedä eteenpäin ja erityisesti kunnioittaa näitä maaseudun kokemuksia ja elämyksiä myös muissakin tehtävissäni. Vuodet vierivät ja kuten kaikki (erityisesti naiset) muistavat, että syntymäpäivät jäävät ”jauhaman paikalleen” 25 v. synttäreiden jälkeen ja ehkä juuri siksi perhekuviamme on vain lapsista. Huomasin nimittäin keväällä (taskulaskinta piti käyttää apuna), että olemme eläneet rakkaan aviomieheni kanssa yhteistä elämää huhtikuun jälkeen yli 20 vuotta. Tällaisten vuosien ja erityisesti kolmen lapsen kasvamisen myötä vasta huomaa elävänsä ja eläneensä ihan oikeata arkea ja elämää!
Lasten valokuvista kyläläisten on ehkä varsin helppoa sanoa, kenen (tai ”kumman”) näköisiä vintiömme ovat. Eräästä lapsestamme hyvä (onneksi) tuttava totesi (tulkintani mukaan järkyttyneenä) ,” Tämähän on ihan sinun näköisesi”! Näinhän se valitettavasti on! Onneksi sentään ainakin yhdellä lapsistamme on Hellä-Mummin hymykuopat! Tänäkin kesänä tulemme Putkilahteen kuin muuttolinnut; välillä viivymme pisempään välillä vain käymme, mutta kuitenkin! Erityisesti haluan tämän jutun kautta kiittää kaikkia tuttuja kyläläisiä rempseästä arjesta ja erityisesti Ruthin Kyllikkiä, jonka kanssa elimme ikimuistoisia hetkiä ja äärettömän hienoa aikaa yhdessä koululla! Elämäni Putkilahdessa siirtyvät lapsilleni ja se elämä ja hienot vuodet eivät todellakaan unohdu koskaan! Terveisiä kaikille tutuille ja kirjoitelkaa kuulumisia! Päivi Pienmäki-Jylhä [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2006] |
|
||||||
