Vuokraviljelyä espoolaisittain

Olin sopinut naapurini kanssa niin kodissani kukkien kuin kasvimaani kastelusta poissa ollessani. Aarin kokoisen palstan kastelu on melkoinen urakka ja olen todella kiitollinen tuttavalleni siitä, että hän oli hoitanut työn puolestani erinomaisesti. Ilman hänen apuaan kuivuus olisi tuhonnut koko ”plantaasin”. Tässä yhteydessä mainittakoon, että palstaviljelijä ei saa mitään EU - tukea eikä satokorvauksia kuivuuden tai sateen johdosta. Muutoinkaan mitään EU - direktiivejä ei ole toistaiseksi säädetty. Onneksi!!

Espoon kaupungilta saa vuokrata aarin kokoisia viljelypalstoja ja niitä on ympäri kaupunkia. Halukkaita vuokraviljelijöitä on useita ja joka kevät vapaita palstoja jonotetaan jo aamusta varhain. Palstaviljelyn suosio on taattu. Joskus ihmettelen sitä. Varsinkin tänä kesänä, kun saadakseen edes vähäisen sadon, jo kastelemassa on ollut juostava aamuin illoin. Sitä paitsi harrastuksena palstaviljely on hintavaa ja torilta saa todennäköisesti kaikki tuotteet edullisemmin. No, ehkäpä ihmiset haluavat nähdä ”kättensä jäljen”. Sitä paitsi itse viljelty maistuu suussa paremmalta kuin kaupasta ostettu!!

Minulla palsta on ollut lähes kymmenen vuotta ja mielestäni sen viljely on mielenkiintoista puuhaa ja rentouttavaa. Se on täydellinen vastapaino normaalille työlleni. Sitä paitsi työn tuloksen huomaa välittömästi ja tekeminen palkitaan. Opin jo lapsuuden kodissani Putkilahdessa juurikasvimaanhoidon ja sieltä varmasti on peräisin innostukseni viljelyyn. Palsta antaa myös runsaasti lisätilaa kerrostaloasumiselle. Siellä voi aistia keväällä talven jälkeen heräävän luonnon. Narsissit ja muut kevään ensimmäiset kukat työntyvät maasta esiin ja kasvamisen ihme on jälleen tapahtunut. Kiehtovaa!

Mitä sitten kasvatan? Palstallani on muutama musta- ja punaherukkapensas sekä vadelmaa ja mansikkaa. Perinteisistä juurikasveista on porkkana, punajuuri, sipuli ja nauris. Lisäksi salaattia, yrttejä, kurkkua, kesäkurpitsaa jne. Monivuotisia kukkia on viety kotoa Putkilahdesta ja kehäkukat ovat ehdoton suosikkini joka vuosi. Aarille mahtuu paljon erilaisia kasveja.

Viljely ei ole riskitöntä. Palstanomistaja kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä. Sääolosuhteet voivat tuhota koko sadon, mutta suurimman uhkan muodostavat varkaat. Ryöstöretkillä käy niin kaksijalkaiset kuin nelijalkaiset että siivekkäät. Heti ensimmäisenä keväällä krookukset maistuvat jäniksille. Kukkasista ei jää juuri mitään jäljelle, kun pupujussit ovat vierailleet. Kylvövaiheessa fasaanit käyvät huolellisesti tarkistamassa aarin. Löytyisikö mitään ”purtavaa”? Jos olet unohtanut peittää harsolla esim. kylvämäsi herneet, niin satoa on turha odotella. Eräänä iltana kauris rauhallisena odotteli metsänlaidassa minun poistumistani ”ruokapöydältään”. Se oli jo ehtinyt käydä ”harventamassa” punajuuripenkkiäni. Kaali on myös kuulemma sen mieliherkkua ja jänöt tykkäävät porkkanan naateista. Entäs myyrät? Niillä on varmasti talvivarastossa monipuoliset juuresherkut. Palstoilta voi rauhassa valita sen, mikä suussa maistuu parhaiten. Lopuksi rastaat pitävät huolen marjoista. Suojatakseen satonsa palstanpitäjät aitaavat ”plantaasinsa” ja levittävät harsot sekä verkot kasvisten että pensaitten ylle. Nämä toimenpiteet voivat ehkäistä eläimet, mutta varastelevaa ihmistä ne eivät pidättele.

Kirjoittelen tätä juttua kesälomani viimeisenä päivänä. Olen parinviikon aikana ollut palstallani melkeinpä joka päivä. Se on hyvässä kunnossa. Satotoiveet ovat kohtuulliset. Kesäkurpitsaa tulee ainakin yli oman tarpeen ja salaattia. Osan sadosta annan naapureille. Eräs heistä kalastaa, joten vaihdossa saan häneltä tuoretta kalaa. Tuore tilli muuttuu kuhaksi. Kerrassaan loistavaa. Salaatista nauttii myös seinän takana elelevä marsu. Se on oikea herkkusuu ja syksyllä kaupan amerikansalaatti ei maistu ollenkaan. Marsu protestoi häkkiä kolistelemalla ja vinkumalla, kun mokomaa sille tarjotaan eikä kunnon syötävää.

Lapsena juurikasvimaan kitkeminen ja harventaminen ei välttämättä ollut aina niin mieluisaa puuhaa. Muistan oikein hyvin ne nauris - ja lanttuviljelmät kotona. Sokerijuurikasta meillä ei viljelty, mutta vastaavasti perunaa nostettiin savipellosta viikkotolkulla. Liekö se ollut perheen yhteistä ”laatuaikaa”? Isän nuotiolla paistamat nauriit ja perunat maistuivat herkullisilta. Ikimuistoista! Kun sato oli korjattu, jokaisella oli tyytyväinen mieli.

Palstanviljely antaa minulle paljon iloa. Kaikenlaisia kömmähdyksiä sattuu ja virhevalintoja, mutta niitä ei pidä ottaa turhan vakavasti. Kasvien lannoittaminen vaatii esim. paljon osaamista. Voi vaikka käydä niin, että naatit kasvaa metrisiksi, mutta juuressa ei ole mitään. Kokeilemalla oppii ja sato yllättää aina.

Marja-Liisa Heinonen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2006]