| |||||||
|
|||||||
Mökkielämää PutkilahdessaMaija ja Jarmo Halme saivat ensikosketuksen Putkilahteen kesällä 1999 tullessaan viettämään lomaansa vuokramökille Kassinsaareen. Putkilahti miellytti heitä siinä määrin, että seuraavien neljän vuoden ajan he viettivät kesälomansa Päijänteen rannalla aurinkoa palvoen, eikä sadesääkään ole heidän lomaansa koskaan pilannut.
Maija ja Jarmo asuvat pääkaupunkiseudulla Vantaanlaaksossa. Perheeseen kuuluvat myös jo kotoa poismuuttaneet lapset; Anna, joka on suuntautunut hevosalalle, ja tällä hetkellä Englannissa asuva liikuntatieteen maisteri Jussi, sekä tietysti rakas vanha koirarouva Ida.
Emil Riekki 0,5 vuotta.
Maija toimii Jokirannan erityiskoulussa oppilashoitajana ja Jarmo puolestaan ilmastointikoneita valmistavan Recair Oy:n toimitusjohtajana. Maijan vapaa-aika kuluu käsitöiden parissa, ja välillä täytyy rientää lenkille Idan, ja mahdollisesti myös Emil-vaunuyhdistelmän kanssa. Maijan näkeekin kesällä ja viikonloppuisin kävelemässä Kassinsaaren teitä useita kertoja päivässä. Putkilahdessa Halmeita miellyttävät etenkin upeat maisemat ja luonnon rauha, sekä ystävälliset ihmiset. Kylällä järjestetyt tapahtumat ovat myös jääneet mieleen mukavina muistoina. Mökille tuleminen on aina mukava asia, ja Idakin sen jo ymmärtää, sillä kun Vantaalta alkaneen ajomatkan jälkeen auto kääntyy mökkitielle, Ida suorastaan villiintyy. Maijan ja Jarmon toiveena on viettää yhä enemmän aikaa uudella mökillään, ja asioita onkin aloitettu miettimään ja järjestelemään siihen suuntaan. Tanja Rantanen [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2006] |
|