Bertta Ikonen on poissa

Bertta Ikonen

Bertta oli kovia kokenut, ensimmäinen aviomies oli kaatunut ja oli kaksi kertaa sodan myötä kotinsa menettänyt.

Eino oli hänen kodistaan Kivennavalla hakenut maitoa ja niin oli rakkaus syttynyt ja uusi elämä alkoi Uitossa emäntänä.

Einolle ja Bertalle syntyi vielä yhteisiä lapsia kolme, Raimo, Riitta ja Ari.. Siinä yhdessä kasvoivat aikuisiksi, ahkeriksi ja työelämään hyvin kelpaaviksi. Koti oli kasvattanut hyvät elämän arvot elämään.

Bertta omasi korkean moraalin, valoisan elämän asenteen, hyvän terveyden, aimo annoksen karjalaista sisukkuutta ja ahkeruutta, sillä elämä maalaistalon emäntänä ei ollut niitä helpoimpia lajeja. Kaikesta huolimatta Bertta omasi taidon olla aina ystävällinen, vieraanvarainen kaiken sen työmäärän lomassa, mitä lastenhoidosta, karjan hoidosta ja kesäisin myös ulkotöistä liikeni. Kaikki taloustyöt oli tehtävä käsin ja kotikirnuttu voikin oli aina hyvää. Koti oli aina erittäin siisti ja puhdas, vaikka Einon luottamustoimet veivät paljon aikaa kotiaskareista. Einon vanhemmat elelivät yhdessä ja saivat myös siinä lomassa hyvän hoidon, joskin he omasivat myös ahkeran ja myönteisen asenteen elämään.

Elämä ei aina anna niitä parhaita puoliaan, kun eräänä tammikuun pakkasaamuna naapuri soitti, että navetta paloi ja kaikki lehmät kuolivat savuun. Ainoastaan hevonen ja lampaat saatiin pelastettua. Tämänkin jälkeen Bertta ja Eino uskoivat uuteen huomiseen ja rakensivat uuden navetan talkoolaisten tuella, hankkivat uusia lehmiä ja niin elämä taas jatkui.

Sitten Eino sairastui ja muutaman vuoden kuluttua alkoi riisumisen aika. Niin Eino pääsi taivaan kirkkauteen neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuin Bertan ensimmäinen mies. Bertta ahkeroi Uitossa vielä muutamia vuosia ja siirtyi sitten Korpilahdelle parempien palvelujen ääreen. Bertta sopeutui hyvin uuteen ympäristöön ja löysi ystäviä ympärilleen ja olihan sielläkin autettavia. Riitta-tytärkin oli siinä lähellä. Oli suuri ilo pyörähtää Bertan luona kylässä ja muistella yhdessä menneitä. Bertan harrastuksiin kuului etupäässä käsityöt.

Iän myötä tulee monenlaisia ongelmia ja niin oli siirryttävä valmiiseen palveluun. Bertta oli ystävä, jonka myötä jäi kaipaamaan sitä lämmintä kodikkuutta ja säteilevää elämän myönteisyyttä, jota tänä päivänä enää harvoin tapaa.

Tähän lopuksi hengellisen laulun sanoin: ”Jos tunnekaan en täällä, Sun hoitoas, oot kanssain, surun säällä viet kotias. Siks tartu käteen Herra ja taluta. Niin että pääsen kerran Mä kotia”.

Kirsti Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2006]