www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

AIKA ON AINUTKERTAISTA

Vuoden vaihtuessa muistellaan kulunutta ja arvaillaan tulevaa vuotta. Mennyt vuosi merkitsi jokaiselle jotakin. Toisille se toi iloja, toisille suruja, joillekin se tarjosi tasaista arkipäivää. Uuteen katsotaan toiveikkain mielin.

Aikaa mitataan monin menetelmin ja erilaisin tieteellisin tutkimuksin. Tavallisessa arkipuheessa ajan sanotaan kuluvan joskus huomaamattoman nopeasti ja toisinaan se on pitkästyttävän hidasta. Kuitenkin jokainen hetkemme on ainut hetki, jokainen päivämme on ainutkertainen; ainutkaan hetki ei palaa eikä yksikään päivä tule uudestaan. Huominen on uusi päivä eikä sekään tule kuin yhden ainoan kerran. Samoin vuodetkin ovat ainutkertaisia, – ne eivät palaa koskaan.

Vaikka aikamme on ainutkertaista, silti elämme uskoen ja luottaen kuin sitä riittäisi kohdallamme loputtomiin. Rohkenemme tuhlata aikaamme turhuuteen, jopa kulutamme tuota ainutkertaista aarrettamme, vaikka voisimme käyttää sitä harkiten ja viisaudella. Aikaan sisältyy suuri mahdollisuus.

Moni toivoo uudesta vuodesta tulevan edellistä paremman. Tulevaisuus on kuitenkin aina salaisuus, toivoipa mitä tahansa. Aika sitten näyttää, mitä tulee tapahtumaan. Viisautta olisikin oppia ymmärtämään ajan arvo ja se, että kaikella on aikansa.

Haasteellista olisi asettaa itselleen vakava kysymys siitä, miten käytän aikani, – tuhlaanko ainutkertaiseni? Olisiko ajankäyttöni valinnoissa tilaa yhteiseen vastuunkantoon muidenkin kuin vain oman itseni hyväksi? Oppisinko sovittamaan oman aikani oikealle paikalleen?

ONNEA ALKANEELLE VUODELLE 2007!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 1/tammikuu 2007 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke