Presidentin tekijä 85 vuotta

Lauri Kallio

Lauri Kallio on syntynyt Rutalahdessa 8.3.1922. Lauri oli lapsista vanhin. Kansakoulua Lauri on käynyt Rutalahdessa vuoden ja Päiväkunnassa kolme vuotta. Laurin äiti oli yksinhuoltaja, kuten nykyisin sanotaan. Päiväkunnassa oli siihen aikaan talojen torppia monessa lahden poukamassa ja niemen nokassa, joita sai asua vuokralaisena, vuokra maksettiin päivätöinä taloon.

Torpassa sai pidettyä lehmän ja sikaporsaan, niin ruokapuoli oli sillä pitkälle turvattu, kun perunat ja juurikkaat vielä kasvoivat pihapiirissä. Taloissa useimmiten riitti töitä naisihmiselle, antaen pientä rahan tuloa. Laurin äiti sai vielä lisäansioita hierojan toimestaan, pistipä vielä “kupparin sarvetkin“ kipeisiin hartioihin, jos niikseen tuli.

Vaikka Laurilla ei varsinaista miehen mallia ollutkaan, oppi hän työn teon vain “töitä tekemällä”. Laurilla ei mennyt peukalo suuhun eikä keskelle kämmentä. Käteen sopi saha, kirves, lapio, vesuri ja puukkokin, ja jälkeä tuli.

Jo nuoresta pojasta Laurin työura alkoi metsissä ja talojen halkorantteilla, sitten rakennuksilla ja muillakin työmailla.

Lauri kertoi, että ei hänen niinkään tarvinnut työtä etsiä, usein isännät pyytelivät, että tulisit meille, kun nyt olisi noita “hommia“ vaikka vähän pitemmäksi aikaa. Niin meni nuoruusvuodet työn merkeissä. Sitten tuli vuosi 1939 ja alkoi levottomat ajat. Käytiin Moskovan neuvotteluja ja Karjalan kannaksella tehtiin linnoitustöitä.

Syksyllä Päiväkunnan isäntiä oli lähdössä myös linnoitustöihin, Lauri lähti isäntien mukana, vaikka ikää oli vasta 17 vuotta. Viikon päästä piti kuitenkin lopettaa, kun isännät kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin, joka enteili talvisodan alkua. Uotilan isäntä Päiväkunnasta pestasi Laurin sitten taloonsa työmieheksi siksi aikaa kun hän viipyi.

Viipyikin sitten koko tulevan talven ajan eli sen mitä talvisota kesti. Välirauhan aika meni jälleen työn parissa, josta ei ollut silloin puutetta. Kun jatkosota alkoi kesällä 1941, reserviläiset joutuivat lähtemään kesäkuussa. Laurin kutsu asepalvelukseen tuli syksyllä, ja kolmen kuukauden pikakoulutuksen jälkeen hän oli jo kelvollinen rintamajoukkoihin 1942 alusta. Lasse oli sitten panssaritorjuntamies. Tykki oli aseena ja ensimmäinen paikka oli Syvärin lohkolla.

Kesän 1944 taisteluihin Lauri osallistui Kannaksella. Tie kävi Perkjärven, Talin ja Ihantalan kautta. Aselevon jälkeen oli käytävä vielä Lapinsota. Tornion takamaastoissa kävi sitten onnettomuus, kun Lauri putosi pahassa maastossa tykin päältä ja polvi loukkaantui. Sairaalaretki siitä tuli, ja pitkä tulikin. Sillä aikaa Lapin sota tuli melkein päätökseen, ja Lauri sai kotiutuspäätöksen. Kolmen vuoden retki, mutta hyvä kun henki säästyi ja itsenäinen isänmaa.

Sodan jälkeen maa oli toivoa täynnä, ja Laurillakin oli tiedossa entiset työmaat. Tyttöystäväkin löytyi aika pian, Toini Haapala, joka oli syntyjään melkein Putkilahdesta ja oli silloin palvelijana Mannilassa. Yhteiset iltamaretket johtivat avioliiton satamaan. Asunnon löytyminen toivat Toinin ja Laurin Putkilahden asukkaiksi. Laurin työmaat useimmiten olivat yhtiöiden töitä metsissä ja rannoilla. Usein työtä oli myös Pohjolan talossa, vieläpä Toinillekin.

Osmo Salminen möi sitten hyvän tontin hyville työmiehilleen talon tienvarresta. Oma koti valmistui vuonna 1957. Lapsia perheeseen syntyi kaksi tytärtä; Eila 1946 ja Raija 1948. Metsurin työ on rankkaa, ja alkuunsa moottorisahatkin olivat raskaita käsitellä eikä tärinävaimennukset ynnä muut olleet kehittyneitä, kuten nykyajan sahoissa.

Harva metsuri kesti työkuntoisena oikeaan eläkeikään, ei Laurikaan. Elämä muuttui sitten “joutenoloksi“ vaatimattoman eläkkeen turvin.

Lukeminen oli yksi Laurin harrastuksista, kun aikaa kerran oli. Kaikki Päätalon kirjat tuli luettua sitä mukaa kuin niitä ilmestyi. Kädet kuitenkin syyhysivät vielä työn tekoon. Niinpä Lauri valitsi halkopinosta leppähalon pätkän ja alkoi vuoleksia. Niin alkoi syntyä leppäukkoja ja -akkoja, lopulta näköispatsaitakin. Laurilla oli taidetta korvien välissä luonnostaan. Joskus nuorempana hän oli tehnyt kynäpiirroskuvan Mannerheimista (taulu kamarin seinällä kehystettynä). Ala ei sen enempää innostanut, varmaan harjoitus olisi antanut hyviäkin tuloksia. Nyt kun oli sopivasti aikaa, alkoi ukkoja tulla enemmänkin.

Ensimmäisiä Lasse anniskeli lahjoiksi tutuille ja keitä sattui talossa käymään. Sitten rupesi tulemaan tilauksia ja lahjoja sekä matkamuistoja meni sitten sadoittain ulkomaita myöten. Kun eläkepäiviä riitti, sai Lauri idean tehdä porraspieleensä patsaan Kekkosesta, ja oikein luonnollista kokoa. Kaikki onnistui niin hyvin, että viesti pääsi Kekkosenkin “korville“, ja kiitoskortti tuli. Aikanaan ovat sitten syntyneet Koiviston ja Ahtisaaren patsaat. Halosen patsas vielä puuttuu. Se nyt on vain toistaiseksi jäänyt. Josko tuo 85 vuoden ikä hidastaisi askareita tai Toini-vaimon sairastuminen.

Toini on nyt hoidossa Iltatähdessä. Lasse käy häntä siellä katsomassa hyvin usein.

Lauri Kallion pihamaa on ollut vuosia yksi Putkilahden matkailunähtävyyksistä.

Eläkevuosien alkuaikoina Lauri innostui opiskelemaan venäjänkieltä, ajatuksena Venäjän matkailu. Reilun vuoden tiiviin kotiopiskelun jälkeen Lasse uskoi jo jotain osaavansa, ja ensimmäinen matka suuntautui Jaltalle.

Lasse on vielä hyvässä “vireessä”, ulkoilemalla kunto on säilynyt, ja Kettuvuoren polku ei ole päässyt pahemmin nurmettumaan.

REINO KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2007]