| |||||||
|
|||||||
Tervehdys, koko PutkilahtiKylämme oma 4-H kerho aloitti taas tänäkin syksynä toimintansa. Touhukas kerho kokoaa oman kylän ja naapurikunnankin lapsia joka tiistai-ilta puuhaamaan ja toimimaan yhdessä. Lapset ovat iältään seitsemästä vuodesta ylöspäin. Mahtuupa mukaan myös yksi 15-vuotiaskin. Enemmistö on tyttöjä, mutta kyllä kaikki kuusi poikaa osaavat pitää pintansa. Kaiken kaikkiaan lapsia on toiminnassa mukana tällä hetkellä 16 kappaletta. Hienoa!
Vilskettä ja intoa siis riittää myös meillä ohjaajilla. Tämän toimintavuoden ”punainen lanka” on luonto ja luonnon materiaalien hyödyntäminen. Olemmekin jo liikkuneet lähiluonnossa ja keränneet myöhempää käyttöä varten käpyjä, puun oksia ja lehtiä.
Tärkeintä kuitenkin on se mukava yhdessäolo ja puuhaaminen. Emme kuitenkaan ole unohtaneet ulkoilua. Ulkona leikkiminen ja uusien että vanhojen pihaleikkien kirjo on runsas, joten sieltä on hyvä ammentaa. Kerholaisten laaja ikäjakauma antaa meille ohjaajille haastetta suunnitella toimintaa. Lapset ovat kyllä erityisen sopeutuvaisia ja osaavat odotella vuoroansa ja isommat auttavat pienempiänsä. Voinkin ilolla todeta, että meidän kylän lapsilla on mahtava yhteishenki!
Kerhossa kaikki saavat tuntea olonsa tervetulleeksi ja me ohjaajat, Cindy Jokinen ja minä, allekirjoittanut, pyrimme luomaan turvallista ja virikkeellistä ilmapiiriä jatkossakin! Mukavia, hämäriä loppusyksyn iltoja ja tervetuloa mukaan toimintaan!
Terveisin, [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2007] |
|