www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Vierailuja Putkilahdella 1950-90 luvuilla

Pohjanmaalta Seinäjoen silloisesta kauppalasta lähdettiin kesän ainoalle viikon pituiselle lomamatkalle Korpilahdelle Elli-tätiä (Elfvengren) Könkkölään katsomaan. Vietimme kesiä siellä 2-3 päivää Ellin hoivissa ja myöhemmin serkkuni Turusen Aunen ja miehensä Uolevin luona. Olimme aina tervetulleita ja ilmeisen toivottuja vieraita. Matkaan lähdettiin jo ennen kuutta aamulla ja soratiet pöllysivät kuivalla ilmalla niin lähtiessä kuin perille päästyämmekin.

Olin pitkästi alle 10-vuotias kun muistan ensi matkamme. Mahtavaa, pääsemme Kärkistensalmen lossilla. Tätä hetkeä ajattelin jo lähtiessä.

Heti lossille päästyämme ryntäsimme autosta ulos nauttimaan maisemista ja tunnelmasta, mikä lossilla aina oli.

Ensimmäisillä matkoilla ajelimme isän autokoulun sen aikaisella autolla korkeat mäet ylös. Ykkösvaihdetta piti käyttää. Taivas vain näkyi. Isä pelottelikin meitä lapsia (3 kpl), että tie loppuu. Kylästä pois lähtiessämme äitini käveli Vaarunvuorelta alas, oli se mäki niin hurja. Mitenkähän Uolevi olikaan Jawallaan talvella niitä mäkiä lasketellut ja noussut.

Aika kului ja 60-luvulla ahkerasti mäellä urheiltiin ja uitiin Ylisjärvessä, veneiltiinkin kauppaan Putkilahdelle järven laineita pitkin.

Erikoisesti muistan, kuinka Ilpo muisti haastaa meikäläisen aina kuulantyönnössä kisailemaan, Ilpo voitti. Olin paremminkin hyppymies, myöhemmin pari metriä meni korkeushypyssä. Markku sen sijaan oli hurja mäenlaskija. Laski kerran piikkilankaankin ja arvet näkyvät yhä.

Aika kului ja lähdin opiskelemaan opettajaksi nykyisen vaimoni Johannan kanssa Jyväskylään. Sieltäkin teimme viikonloppumatkoja Turusten vieraiksi linja-autolla. Ilpo ja Markku musisoivat jo hienosti.

Toin Markun venäläiseen kitaraan uudet muovikielet ja joitain nuotteja. Kielet vaihdettiin toisin päin ja kaulaa säädettiin. Tästä alkoi kitaristin ura konserttimatkoineen ja opiskeluineen ulkomailla. Sitkeä oli poika, kun täältä Putkilahdelta asti jaksoi opiskella Jyväskylässä asti viikoittain monta vuotta.

Tuntuipa juhlalliselta, kun Ilpo soitti trumpetillaan korkealla mäellä: ”On kesän kirkas huomen” tai ”Siunaa ja varjele meitä.” Sävellyksiä oli paljon. Ei tullut Ilposta ammattimuusikkoa vaan tuli matematiikan opettaja.

Musiikki ja runous ovat aina olleet tärkeällä sijalla tällä ”Turusten mäellä”.

Nyt kun uusi silta on vihdoinkin valmistunut, jota varmasti koko kylä kaipasi, antaa kauniit, jopa pelottavan komeat ja korkeat näkymät tällaisille Lakeuksien ihmisille.

Ei voi kun sanoa: ”Oi niitä aikoja, jotka täällä Korpilahdella/Putkilahdella vietettiin.”

Kiitämme koko Putkilahden väkeä vieraanvaraisuudestanne. Tiedän, että edesmenneet vanhempanikin kiittävät, on näistä ajoista heidän kanssaan niin paljon puhuttu.

KANGASALLA 30.10.2007
MATTI MARTTINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2007]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke