www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Vanhan Vaaruntien tuomia ajatuksia

Muistan äitini Olga Saarisen aina puhuneen vanhoja asioita muistellessa, kuinka Vaarun takaa tulleet ns. ”kulkumiehet”, miksei myös naiset, pysähtyivät aina Syrjälässä (kuva vasemmalla).

Syynä oli varmasti se, että pohjoisesta päin tullessa oli pitkä asumaton taival ja raskaat mäet. Näin ollen useimmat mielellään pysähtyivät mäen ylitettyään ensimmäisen asutuksen kohdalla levähtämään ja kyselemään juomista janoonsa sekä iltaisin yösijaa. Joskus kuulemma tapahtui niinkin, että talonväen aamulla herätessä nukkui ”kulkumies” tuvan penkillä. Ei ollut yöllä tullessaan raaskinut herättää talonväkeä, vaan oli käynyt vain kaikessa rauhassa nukkumaan. Siihen aikaan 1900-luvun alkukymmenillä ei ovia pidetty lukossa öisinkään, saati päivällä, niin kuin nykyään on tapana. Siitä kait johtui sekin, ettei äitini pitänyt ovien lukitsemista tärkeänä vielä 1980-luvullakaan. Useimmiten oli luuta pystyssä ovea vasten merkkinä siitä, ettei ollut kotona.

Itse muistan ensimmäiset ”kulkumiehet ja -naiset” 1950-luvun alkupuolelta lähtien, kun äidin veli Väinö asui yksin Syrjälässä. Erityisen hyvin on jäänyt mieleeni eräs naisihminen, joka oli Väinön luona kulkumatkoillaan useammankin kerran. Hän elätti itseään ainakin ns. taulukaupalla. Taulut olivat aikakauslehdistä leikattuja kuvia, jotka olivat liimattu pahvitaustaan, sekä laitettu lasin taakse (liimapaperi) teippaamalla reunoista. Muistan kuinka Reijon kanssa ostimme kympin maksavan taulun, mutta Erkki ei nuukana raaskinut ostaa kuin vitosen taulun. Niinpä hän sai puolta pienemmän taulun. Kyllä hän sitä jälkeenpäin vähän harmitteli, kun se oli niin pienen kokoinen. Tämä naisihminen ei ollut myöskään mikään kaunotar ulkonäöltään. Muistan ihmisten kiusanneen Väinöä ”morsiamen” ulkonäöstä, mutta Väinöllä oli vastaus valmiina: ”Kauneus on katoavaista, mutta rumuus se vaan lisääntyy.” Se oli sillä kuitattu.

Muistan myös erään tapauksen elävästi. Meidän omaan pihaan tuli kevätkesästä ”kulkumies” polkupyörä pakattuna tavaraa täyteen. Erikoisinta siinä oli se, että hän käveli mäkeä alas pihaan polkupyörä jalkojen välissä ja totesi hyvin rauhalliseen tyyliin, että ”pyöräily on ajankohtaista”. En muista, että hän olisi paljon muuta puhunutkaan. Lepäili vaan hetken pihassa ja jatkoi sitten matkaansa. Se oli normaali miestenpyörä, joten hänellä täytyi olla aika pitkät jalat.

Sitten on näitä ”Vaarun” yli tulleita työmiehiä. Väinöllä oli joskus ”savottamiehiä” kortteeria pitämässä eli asuivat vuokralaisina, jos sattui savotta Vaarun seudulle ja olivat muualta kotoisin. Yksi näistä oli Ahosen Pentti. Hän oli Väinön luona kortteerissa pitempään. Muistan kun he isän kanssa istuivat iltaa ja maistelivat sahtia, jota isä oli valmistanut. Pentti oli poikamies ja joutunut valmistamaan ruokansa pääosin itse. Niinpä hän eräänä iltayönä antoi isälle ohjeita läskisoosin valmistuksesta. Erityisesti jäi mieleen se, kun hän hyvin painokkaasti totesi: ”ja lopuksi raaka sipuli”. Pentin poikamiespäivät päättyivät, kun hän alkoi pikkuhiljaa käydä tien toisella puolella Keskisessä, kun siellä asui leskeksi jäänyt Aino. Näin ”savottamies” jäi Korospohjaan ja perusti perheen.

Toinen Vaaruntien tuoma ”työmies” Korospohjaan on Turusen Uolevi. Tämä ”savolaismies” tuli tienparannushommien mukana. Hän ajoi semmoista ”nosturiautoa”, joka nosti kiviä tieltä sivuun, kun tietä levennettiin ja parannettiin. Hän alkoi vapaa-ajallaan riiailemaan Aunea Könkkölässä. Tämä tapahtui jo ennen Ahosen Pentin tuloa Korospohjaan, joten siitä minulla on vähemmän muistikuvia, koska olin silloin muutaman vuoden ikäinen. Myös Uolevi perusti perheen ja jäi Könkkölään asumaan Aunensa kanssa. Tälläisiä muistoja on jäänyt mieleen vanhan Vaaruntien ajoilta, silloin kun siinä oli vielä liikennettä ja kulkijoita.

VEIKKO SAARINEN
”KESÄKOROSPOHJALAINEN”

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke