www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Keski-Suomen kyläelämän satoa

Maakunnallinen kylien yhteenliittymä, Keski-Suomen Kylät ry, täytti viime keväänä pyöreät 10 vuotta. Juhlan aihetta tuntui olleen, ja koko kulunut vuosi meni siinä huumassa. Ohessa valmistui kuitenkin myös maaseudun paikalliskehittämisen ohjelma vuosille 2007-2010 ja koulutustarveselvitys kolmennen sektorin toimijoista. Uudelle vuosikymmenelle starttaaminen tuntuu entistä haasteellisemmalta - ovathan joskus löyhiksikin arvioidut EU-rahahanat tiukentuneet ensimmäisistä ohjelmakausista.

Kyläelämä on ollut myös muuta kuin kehittämistä ja ohjelmia. Keski-Suomen Kylät ry:n kymmenvuotistaipaleeseen mahtuu monta opintomatkaa ja retkeä. Oman maakunnan monet pitäjät, sadat kylät ja lukuisat kylätalot sekä luontokohteet ovat tarjonneet houkuttelevaa mutta mielenkiintoista ohjelmaa. Poimintoina muistojen laatikosta nostan vaikka kyläkokouksen Piispalassa vuonna 1998 kun kansanedustaja-toimittaja Aino Suhola lennokkaasti puhui kyläkoulujen puolesta. Muistuupa mieleeni myös Viitasaaren seurakunnan leirikeskuksen Lummeniemessä vietetyt kyläkäräjät, missä silloinen KSK-puheenjohtaja Olli Laine kuvaili toimintaansa aloittavan järjestön merkitystä maakuntakartan avulla. Sittemmin olen päässyt mm. kylätoimijoiden koulutushankkeen merkeissä Itävaltaan ja Italiaan tutustumaan maaseudun kehittämishankkeisiin. Tällä matkalla meitä kylätoimijoita oli paljon maakunnan eteläosista, Korpilahdelta erityisesti.

Erään maakunnallisen matkan yhteydessä saimme linja-auton täyteen ja suuntasimme merenlahden tuolle puolen, Viroon, missä ystävystyimme Kodukant-kansanliikkeen kanssa. Keski-Suomen maakunnan ystävyyskumppani, Tartto, on tullut monen matkan ansiosta tutuksi ja sikäläiset kyläihmiset rakkaiksi ystäviksi. Puolin ja toisin teemme matkoja ja yhdistämme voimavaramme kansainvälisiin hankkeisiin ja tilaisuuksiin. Vuosi sitten kevättalvella saimme tarttolaisen kansantanssiryhmän vieraaksi ja he viipyivät Keski-Suomessa ja Korpilahdella kaikekseen neljä päivää esiintyen kulttuuritapahtumissa, vanhainkodilla ja eri järjestöjen tilaisuuksissa.

Tarttolaiset ystävämme Korpilahden vanhainkodilla.

Tutustuttuani korpilahtelaisiin kyläaktiiveihin opin tuntemaan ihmisiä sikäläisen veden molemmin puolin. Päijänne ja Keitele-järvi ovat kyläelämän monipuolistajina uskomaton lahja meille kaikille keskisuomalaisen maaseudun asukkaille, sen olen saanut kokea! Myönteisten kokemusten ja elämysten vauhdittamana olen itse myös uskaltautunut hanketyöhön; tekemään kyläsuunnitelmia, laatimaan tiedotteita ja järjestämään koulutuksia ja erilaisia tilaisuuksia. Aika hyvin Helsingistä tulleelle city-ihmiselle, eikö?

Keski-Suomen Kylät ry:n ensimmäisen vuosikymmenen merkittävimpiä saavutuksia voi sanoa olevan kyläohjelman laatimisen maakuntaan, sittemmin sen päivittämisen paikalliskehittämisen ohjelmaksi sekä kyläasiamiestoiminnan käynnistämisen maakunnassa ja maallemuuton edistämisen toimet. Kyläelämää ja sen muotoja on koordinoitu ja kyläyhdistyksien tietoja kerätty kortistoihin. Selkeää, yleisölle avointa ja täysin kattavaa kylien tietolaaria ei pystytä pitämään yllä, mutta toimivat kontaktit on voitu luoda ja jatkuvaan tiedottamiseen löytyy resurssit. Kylätoimikuntia on kannustettu rekisteröitymään ja lopputuloksena koko maakunnassa on toimiva maaseudun osaajien ja kehittäjien verkosto erilaisia yhdistyksiä, jotka auttavat asukasta, siellä yritystoimintaa harjoittavaa tai työssäkäyvää, ja asiakasta häntäkin.

Maaseutu ja kylä ovat tänään monenlaisen oleilijan ja kulkijan kohtauspaikka. Matkailu on lisääntyvä auringonnousun ala ja luonnonvarat seesteinen iltapäivä. Bioenergia ja kestävä kehitys mahdollistavat uusia työpaikkoja ja uusia energiaratkaisuja. Ikääntyvä väestö on kaikkialla mahdollisuus, ja uudisrakennusalueilla lapset ja nuoriso todellinen ratkaisu moneen vaivaan. Kyläelämä voi vastata näihin kaikkiin muutostekijöihin.

Maakunnallinen kylien yhteenliittymä on yhtä vahva kuin sen jäsenjärjestöt. Jokainen toimija on arvokas ja rakas. Monimuotoisuudet, olosuhteet ja erilaisuudet luovat rikkaan kyläelämäkartan meille Keski-Suomeen. Paikallishistoria ja kulttuuri ovat hyvin talletettuja ja tuotteistettuja – kiitos ahkeran paikallistoiminnan; perinnetietojen keruun, kansalaisopistotoiminnan, musiikkikuorojen ja kesäteattereiden. Oman alueensa asiantuntijat tuovat myös Keski-Suomen Kylät ry:n hallitukseen sikäläistä tietoa ja kokemusta.

Siltikään yhteenliittymänä emme ole pystyneet siihen mihin Putkilahti – omaan kylälehteen, joka vuosi toisensa jälkeen tulee lukijalleen odotettuna ja kaivattuna. Onnittelemme lämpimästi 15-vuotiasta Putkilahden Kylälehteä!

VIITASAARELLA HELMIKUUSSA 2008
SIRPA PEKKARINEN, KSK-SIHTEERI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke