| |||||||
|
|||||||
Lintuvuosi 2008 PutkilahdessaMenneen vuoden sääoloissa lienevät lintumaailman kannalta merkittäviä olleet lämmin, kuiva kevät ja kylmä, sateinen alkukesä. Pesintöjen onnistuminen oli monilla lintulajeilla kehno, ja poikastuotto jäi vaatimattomaksi. Varsinkin kanalintujen pesiminen onnistui huonosti. Ihmisenkin oli helppo todeta hyttysten vähyys kuivan kevään ja kylmän alkukesän jälkeen.Monelle lintuharrastajalle lintuvuosi käynnistyy talven hiljaiselon jälkeen pöllöjen aloitellessa soidinhuhuilunsa. Pöllöjen aktiivisuus taas riippuu saatavilla olevan ravinnon määrästä. Viime vuodet ovat olleet hieman vaisuja pöllönkuuntelun kannalta, kun pikkujyrsijöiden kannat ovat olleet alamaissa. Tänä vuonna odotettiin myyräkantojen kasvua. Putkilahden alueella havaittiin kevättalvesta viiden pöllölajin huhuilua: huuhkaja, viiru-, helmi, varpus- ja sarvipöllö. Reviireitä ei kuitenkaan tuntunut olevan parhaiden vuosien malliin. Poikueita ei kylän maastosta ilmoitettu havaituiksi kesällä, mikä viittaa huonoon pesimäme-nestykseen. Putkilahden maisemat ovat Keski-Suomen lintuharrastajille suosittu retkikohde alkukesän yölaulajien kuuntelemiseksi. Tänä vuonna kylä vahvisti asemaansa hyvänä lintupaikkana, kun Kääjinsalmen rantaruovikoissa suristeli parin viikon ajan Kaakkois-Euroopassa asustava ruokosirkkalintu. Tätä lajia tavataan vuosittain muutaman kerran lähinnä kaakkoisen ja eteläisen Suomen rannikolla. Kaulushaikara on vakituinen ja helposti kuultava yölintu Putkilahden rannoilla. Tänä vuonna kuultiin enimmillään jopa viiden yksilön huhuilu. Alkukevät oli suotuisa kaulushaikaralle, ja Keski-Suomessa yhteenlaskettujen huutelureviirien määrä saavutti uuden ennätyksen, 106 reviiriä. Toinen yöhuutelija, ruisrääkkä, saavutti reviirien lukumäärässä ennätyksen 323 Keski-Suomen alueella, mutta omituista kyllä, yhtään havaintoa ei tehty Putkilahden pelloilla. Satakielestä tehtiin Korpilahden alueella 13 reviirihavaintoa, näistä 11 oli Putkilahdessa. Lintuatlaksen kartoittajat selvittelivät pesimälajeja ympäri Suomea, ja hanke tulee jatkumaan vielä kahtena tulevana vuotena. Putkilahden kylän penikulmaruudun alueelta täydentyivät pesimätiedot muutamalla lajilla, ja pesimälajien määrä on nyt 97. Edelleen puuttuu havaintoja melko tavallistenkin lajien osalta, joten yleisövihjeet ovat ensi kesänäkin tervetulleita. Jutun lopussa "etsintäkuulutus".
Syksyn vaelluslintukausi käynnistyi omalla kohdallani mukavasti, kun syyskuun lopulla ruokinnalleni ilmestyi pähkinänakkeli. Valitettavasti se jatkoi matkaansa eikä jäänyt sen pidemmäksi aikaa; useinhan nakkeli jää koko talvikaudeksi löytäessään sopivan ruokapaikan. Nakkelihavaintoja tehtiin Keski-Suomessa muutamia syksyn mittaan, lähimmät Jyväskylässä. Samoihin aikoihin kiertelivät myös pohjantikka ja harmaapäätikka Leppälahden rantoja. Pihlajien ja koristepensaiden marjasato oli runsas, ja rastas- sekä tilhiparvilla riitti herkuteltavaa.
HANNU ALLONEN
PS.
Isokoskelo [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2008] |
|