Tartu kirjaan

Kirjan toimittaneen Pekka Suomäen kirjan alussa välittämä Alpakan isännän sanonta, ”mukavia asioita – vielä huomennakin”, pitää paikkansa.

Jos 400 sivua tuntuu raskaalta alkaa lukemaan kannesta kanteen, voi ottaa herkullisen tarinan illassa ja nukahtaa hyvillä mielin.

Putkilahden kyläkirjaa on luettu ahkerasti. Tästä on todisteena se, että kirjan tekstiin ja kuviin on vuosien mittaan viitattu lukuisia kertoja paikkakuntalaisten arkipuheissa.

Putkilahden kyläkirja on edelleen myytävänä. Tilaukset puh 0400-647909 / Marja Riikonen.

”Lyhythistorian veistäjä” Nikkar-Mikko oli ollut rakentamassa Luhangan kirkkoa, mutta teki myös pien´esineitä, mm. piippunsa, kun oli vielä tupakkamies. Hän valaistui, lopetti tupakanpolton ja lahjoitti kaikki piippunsa Pohjolan museoon. Siinäpä ajattelemista. Jos kaikki tupakoitsijat värkkäisivät piiput itse ja luovuttaisivat ne kohta museoihin, syntyisi uusia ammattinimikkeitä kun joku olisi nysäpiippumuseon amanuenssi ja toinen väkäpiippumuseon intendentti.

Maailma muuttuisi monelta kantilta.

Maailma tuntuu muuttuneen kun lukee Putkilahti-kirjan sivuja. Vanhoja työvälineitä ja -tapoja on hävinnyt tai siirretty museoihin. Samoin käy kielelle ja luonnollisesti ihmiselle. Tokko meistä tällä hetkellä tärkeinä elävistä yhtä mojovia ja lämminhenkisiä juttuja jälkeenpäin puhutaan tai vallan saadaan kirjan sivuille.

Putkilahden väki on olemisellaan, elämisellään ja työnteollaan saaneet ihmeitä aikaan.

Reino Koskisen tallentama kuvaus ammattitaidosta: ”Housuseppä Elfvengrénin paja ja mökki sijaitsi Housuvuoren takana, pienen peltotilkun laidassa, Housulammesta laskevan puron varrella. Elfvengrén muistetaan taitavana takojana jonka ´kallihtema´ viikatekin oli niin terävä, että heinä jäi sijoilleen pystyyn, kun viikate oli sen katkaissut.” Entäs sirpin teroitus?

”Suuren järven silmätyöläinen” Helmer Selin teki minuun lähtemättömän vaikutuksen vuosina 1960-65. Hän opetti näkemään kotiseudun kauneuden, vaikka käskikin katsomaan maailmaa välistä silmät sirrillään. Hän avasi silmät näkemään ja korvat kuulemaan myös etäämmälle kertoessaan Euroopan matkojensa kokemuksia. Kiitän häntä, Putkilahden Mehtänpeiton kuvan- ja sanankäytön opettajaa, myös sanoista okra ja ornamentti.

Teivas Oksalan juhlapuheesta Korpilahtipäivän pääjuhlassa Putkilahden koululla 10.7.1988 sanoisin, että meidän korpilahtisten pitäisi osata ulkoa puheessa mainittu Martti Korpilahden ”Elokuun iltana Putkilahdessa”, niin kuin osaamme ulkoa ”Männikkömetsät” ja ”Oi päivät seutuvilla Päijänteen”. Putkilahti-kirja opastaa kuinka ”Pari pientä poikaa kerran löys´ suuren ja kauniin maan... ” ja miten ”Vene Ylisjärveä kulki...”

Valokuvat ja tarinat todistavat, kuinka Simolan Erkolla oli nuoruudessaan viestikapulana Olympiasoihtu ja loppuelämänsä kasvatti villisikoja. Oli siinä mies Putkilahdesta.

Vaan Putkilahden väkevät naiset ”Nihä se o!”

Lukekaapa tarina sivulta 137. Pieni nainen esittelee itsensä astuttuaan Putkilahdessa kasteiselle torpan pihalle: ”Selma Urpala, suuren talon tytär Sysmästä.” Seuraavan koko sivun kuva ”Hymy” (Tarkko Oksala) kertoo paljon lisää. Aion suurennuttaa kuvan kotini seinälle, jos se minulle sallitaan. Kiitos Louna Lahdelle tarinasta.

Kuva (sivu 120) Perälän mummusta huiveineen ja essuineen panee tämänkin mummun järjestykseen.

Putkilahti on kuin se herran kukkaro, jotenkin suojassa, turvassa, omissa oloissaan. Paitsi että tie vie maailmalle keskeltä kylää ja Päijänne antaa oman mahdollisuuden lähteä kylästä. Kylään on aina tullut uutta verta, jos sieltä on pitänyt lähteäkin.

Jotain kummallista putkilahtisissa on
Kertailen mielessäni tšekki Stepan Rakin kitarasävellystä ”Hiroshima”. Kuulin sen joskus vuosia sitten Valkaman viikoilla Jämsässä hänen itsensä soittamana. Sitten vähän myöhemmin meidän Vanhassa Pappilassa saman soitti putkilahtinen Markku Turunen. Alan miehiä molemmat. Teos ei ole aivan tavallinen.

Sanallinen ilmaisu on hallussa Putkilahdessa. Voimia ei ole säästelty. Meille lukijoille jää helpompi osuus: Nautitaan kirjan annista jatkoa odotellessa, Putkilahdesta juttuja riittää. Sen osoittaa kirjan sukutarinat ja yhdistys ym. yhteiseloon liittyvät asiat. Suosittelen elämyksenä myös Putkilahtea tuntemattomille Häreviä hakamiehiä ja väkeviä vaimoja. Kasvakoon heitä lisää.

Kirja antaa aavistuksen siitä mitä pienessä kylässä saattaa päästä kokemaan. Kaikki ammattiosaajat omasta takaa ja kesällä puolet lisää. Itetaiteilijat, puhekaverit, vatsatanssit, juustomaidot, jazzit, luonnontuntijat. Hiljaisuus ja rauha.

Mikä parempaa kuin lähteä yksin tai porukalla Putkilahteen.

Vielä kiitos kaikille kirjaan aiheita antaneille, jo pois menneille ja kirjan kansiin saattaneille.

Toivoisin, että Korpilahden kouluissa tutustuttaisiin kaikkiin kyläkirjoihin ja että jokaisella lapsella ja nuorella olisi henkilökohtainen mahdollisuus pitää kädessään oman kylänsä kirjaa, tutustua paikan päällä kyläläisten ammatteihin ja persoonallisuuksiin. Ehkä meissä kaikissa tasapäistämisen uhallakin asuu omanlaisensa äkkijyrkkä. Että jokainen Korpilahden nuori tuntisi Korpilahden kylät ja miettimättä tietäisi suunnan jos pitäisi lähteä esim. Putkilahteen.

Vanha sanonta ”Pitää olla niin monta konstia kuin on pahaa paikkaa” käy ilmi myös Putkilahti-kirjasta ja että apu voi löytyä myös läheltä.

Ihmettelen minä kielen ja tarinan rikkautta, vaikka kirjassa kuvaillaan enimmäkseen putkilahtisten arkea. Monet luvut olen useaan kertaan lukenut, pysähtynyt ja jäänyt nauttimaan suomen kielen moninaisia vivahteita. Kirjatyöryhmä ja kaikki kertojat ovat omalla tavallaan elävöittäneet kirjan luettavuutta. Ei ainoastaan mukavia asioita, vaan aarteita ja helmiä löytyy joka aukeamalta.

Lukija lepää ja parantuu päästessään mukaan tapahtumiin, vaikka ne eivät aina olleet helppoja eikä tänäänkään, mutta kirjaan välittyy jokaiselta henkilöltä rakkaus kotiseutuun. Viimeinen vinkki: Lukekaa tarkasti ja ottakaa opiksi kuinka voi pariansa kiittää niin eläessä kuin tämän pois mentyä. Lakki-Jussi, herkän särmikäs mies kiitti voimakasta, matalahkoa vaimoaan Ievastiinaa: ”Tuo akkahan on ihan hullu.” Kun vaimo kuoli, lausui Lakki-Jussi: ”Nyt katkes leipäsaavista vanne.” Mitä muuta heille tapahtui, voi lukea s. 88-89 Putkilahden kyläkirjasta.

JUSSINPÄIVÄNÄ 2009
TERVEISIN RAIJA SILTALA (HAKANEN)
KORPILAHTI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2009]