www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

JOULUTUNNELMISSA

Joulu tulee taas tuttuine tunnelmineen, tuoksuineen, makuineen, muistoineen. Joulunviettoon liittyy paljon vanhoja perinteitä, joita vaalitaan uskollisesti joulusta jouluun.

Mitä joulu olisi ilman perinteisiä jouluruokiamme? Vaikka lehtien kokkisivut tarjoavat kilpaa mitä ihmeellisimpiä reseptejään ja neuvovat käyttämään uudenlaisia ruoka-aineita, niin kuitenkin vuosi vuodelta useimmissa joulupöydissä komeilee joulukinkku perinteisten laatikoiden ympäröimänä. Kahvipöydistäkään tuskin puuttuu piparkakkuja tai joulutorttuja. Jouluun kuuluvat joulun maut ja tuoksut.

Mitä olisi joulu ilman kuusta ja koristeita? Kauppojen joulutavaratarjonta on varsin runsasta. Eikö kuitenkin parhaimmat joulukoristeet löydy sieltä kotien kaapeista ja hyllyiltä, jonne ne aina joulun jälkeen on pantu talteen? Hienoinkaan kultakimalle ei korvaa sitä muistorikkautta, joka kätkeytyy oman kodin vanhoihin joulukoristeisiin.

Mitä olisi joulu ilman lahjoja? Lahjat kuuluvat jouluun, se on kaunis tapa. Tämän päivän lahjan antajan ongelmana on, mitä voisi antaa lahjaksi niille, joilla on jo kaikkea, usein liikaakin.

Mitä joulu olisi ilman joulusanomaa? Joulua on kristikunnassa vietetty Jeesuksen syntymäpäivänä 300-luvulta lähtien. Yhä edelleenkin kansa vaeltaa joulukirkkoihin kuulemaan jouluevankeliumia ja laulamaan jouluvirttä: ”Enkeli taivaan lausui näin..”

Mitä joulu olisi ilman joululauluja? Jouluna lauletaan paljon ja kaikilla meillä on omat mieluisimmat joululaulumme. Eräs kaikkein suosituimmista on ”Sylvian joululaulu”. Syvyyttä, henkistä vakavuutta ja kielen ja sävelten kauneutta on myös rakastetuissa lauluissa: ”Oi jouluyö”, ”En etsi valtaa, loistoa” ja ”Jouluyö, juhlayö”.

Jouluvirsi ja ihanat joululaulumme luovat jouluun oikean tunnelman olimmepa missä päin maailmaa tahansa. Kautta aikojen musiikin kieli on koskettanut ihmisten sydämiä yli rajojen ja yhdistänyt niitä.

Toivotan kaikille lehtemme lukijoille ja ystäville

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 12/joulukuu 2009 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke