www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

TOUKOKUUSSA MONTA LIPUTUSPÄIVÄÄ

Monien mielestä Suomen lippu on kaikista maailman lipuista kaunein. Nostamme tuon kauniin lipun salkoihimme useita kertoja vuodessa. Erikoisen monta kertaa nostamme sen toukokuun aikana. Muistellaanpa, minkä vuoksi juuri tässä kuussa liputamme niin useasti.

Toukokuu alkaa varsin muistorikkaalla päivällä. Kaikilla meillä lienee muistoja vapusta ja erikoisesti sen aatosta juhlimisineen ja hauskanpitoineen. Muistoihin liittyy myöskin herkuttelut vapulle ominaisilla tarjoomuksilla, simalla ja tippaleivillä. Vappu on suomalaisille kevään suuri karnevaali, jolloin juhlitaan rennommin ja hassutellaankin tavallisuudesta poikkeavimmilla tavoilla.

Harvoin tulee miettineeksi, mistä vapunvietto on saanut alkunsa. Vappu oli alun perin 700 -luvulla eläneen abbedissan, Walpurgiksen, nimipäivä. Walpurgis (Valpuri) julistettiin aikanaan pyhimykseksi toukokuun ensimmäisenä päivänä ja tämän tapahtuman muistoksi päivää ruvettiin kutsumaan Valpurin päiväksi. Kaikkialla Euroopassa vietetään edelleenkin 1.5. Valpurin messua.

Jo 1800-luvulla ylioppilaat ja myöskin kansainvälinen työväenliike alkoivat viettää Valpurin päivää omana kevään juhlapäivänään. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä.

Toinen virallinen liputuspäivä onkin sitten jo toukokuun toisena sunnuntaina, äitienpäivänä. Äitienpäivää on Suomessa vietetty v:sta 1919 alkaen. Vuosikymmenten ajan on ollut tapana järjestää äideille erityisiä äitienpäiväjuhlia runsaine ohjelmineen ja kahvitarjoiluineen, mutta nykyisin tämä tapa on jäämässä pois. Äitejä juhlitaan nykyään kodin piirissä.

Vakiintunut liputuspäivä on myös toukokuun 12. päivänä. Silloin liput nousevat Johan Vilhelm Snellmanin muistolle. Snellman oli filosofi, kirjailija, valtiomies ja sanomalehtimies, mutta ennen kaikkea hän oli suuri suomalaisuuden herättäjä. Hänen elämäntyönsä muistoa kunnioitetaan erityisenä suomalaisuuden päivänä.

Vielä neljännenkin kerran toukokuussa nostetaan siniristiliput salkoihin. Kaatuneiden muistopäivänä, jota vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina, kunnioitetaan itsenäisen Suomen kaikkien sotien kaikkia vainajia.

Liputuspäivämme ja juhlatapamme kertovat rikkaasta perinnekulttuuristamme. Ne kertovat myös suomalaisesta arvomaailmasta, joka on muovautunut useiden sukupolvien aikana kertyneiden kokemusten kautta historiastamme, kielestämme, tavoistamme ja perinteistämme. Ne antavat pohjan kaikelle toiminnallemme ja suuntautumisellemme tämänhetkisessä maailmassa, jossa erilaiset tavat ja kulttuurit ovat päivittäin kohtaamassa toisiaan.

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 5/toukokuu 2010 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke