www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

VALOT SYTTYVÄT PIMEYDEN KESKELLE

Nyt juuri elämme aikaa, jolloin myöhäissyksyn pimeys sulkee maan ja taivaan vastustamattomaan syleilyynsä. Samalla ihmeellinen rauha ja hiljaisuus laskeutuu ihmisten mieliin ja sydämiin kuin kutsuen kokemaan jotakin kaukaista heijastusta olevaisuudestamme, sen salatuilta rajoilta.

On aika sytyttää pimeyden keskelle kynttilöitä.

Marraskuun alkuun sijoittuvan pyhäinpäivän iltana ihmiset kulkevat hautausmailla sytyttäen kynttilöitä poisnukkuneiden läheistensä haudoille. Kynttilän lämpöinen liekki kertoo kaipauksesta ja siitä, ettemme ole unohtaneet meille rakkaita läheisiämme.

Neljä viikkoa ennen joulua alkaa adventtiaika. Kirkoissa kaikuvat tutut Hoosianna-hymnin sävelet ja adventtikynttilät sytytetään viikon välein neljänä sunnuntaina. Kotien ikkunoihin asetellaan adventtitähtiä ja sähkökynttelikköjä. Pihoihin ilmestyvät monenlaiset valokohteet ja joulukadut avataan monin kirkkain valokuvioin.

Pimeyden keskelle valo on aina tervetullut; olkoonpa se vain pieni kynttilän liekki tai heleästi loistavainen lamppu, niin aina se tuo lämpöä ja lohtua ympäristöönsä. Miten paljon iloa tuottaakaan valo, joka syttyy kauan pimeänä olleen naapurin ikkunaan, tai valtaisa ilo silloin, kun valottomaan asuntoon saadaan sähkövalo!

Synkimmänkin pimeyden keskellä saamme ihastella taivaan avaruudessa tuikkivien tähtien säteilevää kirkkautta. Ne valot ovat meille kaikille yhteisiä niin kuin kuukin, joka uskollisesti levittää valoaan niin maille kuin merillekin.

Valoja on kaikkialla maailmassa paljon, miljoonittain, ja niillä kaikilla on omat merkityksensä. Erittäin suurimerkityksellinen on se valo, joka säteilee hyvän ihmisen sydämestä. Ystävällinen sana, hyväksyvä katse tai lämmin hymy voi tuoda uskomattoman paljon valoa arjen pimeydessä hapuilevan ihmisen elämään. Tämän kylmän maailmamme keskellä tätä valoa kipeästi kaivataan.

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 11/marraskuu 2010 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke