Helvi ja Kerttu ; Serkukset sodassa

Hän sanoi, ettei ole koskaan kertonut tästä kenellekään, mutta on ajatellut, että minun pitää tämä tietää. Odotin malttamattomana, mikä häpeällinen perhesalaisuus nyt paljastuu.

Isoäitini Emma (Emmi) Birgitta Puntila oli talon tytär Hauholta Lehtelän kylästä, syntynyt 1879. Puntilan talo on siellä vieläkin. Siihen aikaan varakkaat talot antoivat tyttölapsillekin koulutuksen elämää varten.

Emmi ahkeroi Etelä-Hämeen kansanopistossa lukuvuoden 1897-98.

Loppuvuonna 1898 hän opetteli läskisoosin tekoa Tampereen talouskoulun syyskurssilla. Lisäksi hän kävi Vanajassa Honkalan kasvitarha- ja keittokoulun, sekä Haminan lähellä sijainneen Reitkallin Puutarha- ja maatalouskoulun. Opin saatuaan Emmi käytti titteliä ”kasvitarhuri”.

Emmi oli sen ajan reissunainen. Vuosikaudet hän työskenteli Valtion kotitalouskomitean neuvojana. Hän kierteli Etelä-Suomea talosta taloon järjestäen ruokakursseja.

Ruokakurssi Heinolassa 1912. Emmi edessä oikealla.

”Onni Sulle neittonen, pian tulkoon sulhanen”, kirjoitti Tampereen talouskoulun kurssikaveri Emmin sinikantiseen vihkoon.

Varhaisin tieto isoisäni kauppias Juho Hovisen ja Emmin tulevasta seurustelusta on vuodelta 1909. Puntilan talon tyttäret Emmi, Tilda ja Hellä lähettivät 31.12.1909 uuden vuoden kortin Herra Joh. Hoviselle Röykkään, missä isoisä siihen aikaan oli kauppapalvelijana.

Muutamia Emmin ja Juhon kirjeitä vuosilta 1915 - 1918 on säilynyt. Sisällissodan aikana pariskunta joutui kuukausiksi eroon toisistaan.

Sisällissodan jälkeen 24.5.1918 Juho Hovinen kirjoittaa Emmille: ”…en tietänyt, oletko enää tässä elämässä – ja missä päin – ajattelin jos punikit ovat sinut vieneet…”

Juho oli jo silloin Putkilahdessa Luhangan ja Putkilahden osuuskaupan hoitajana.

Juho jatkaa: ”Talvi täällä kului sentään kauhuitta. Täällä oltiin jalkeella – joten punaryssät eivät päässeet tänne asti – meidän kylässäkin on suojeluskunta – tarpeen varalta – vaan nyt lopetimme vahtipalveluksen.”

Kesän mittaan 1918 Emmi jätti matkatyön Valtion kotitalouskomiteassa. Hänet vihittiin avioliittoon Juhonsa kanssa tapaninpäivänä. Lapsia he saivat kaksi: Solmu Johannes syntyi 1920 ja äitini Helvi Lyyli Kyllikki 1923.

Hoviset

Emmi Hovisen sisar Tilda eli Matilda avioitui helsinkiläisen maalarimestarin, Juho Vihtori Laineen kanssa. Laineet saivat kaikkiaan yhdeksän lasta.

Matilda ja Viktor keskellä

Laineet asuivat omakotitalossa Itä-Pakilassa. Sekä Solmu että Helvi kävivät Helsingissä tapaamassa serkkujaan. Äitini, joka nuorena oli hyvin muotitietoinen nainen, kertoi minulle, että yksi serkuista ompeli hänelle muutamassa päivässä jakkupuvun, joka istui kuin valettu.

Yksi Laineitten lapsista oli kirjailija Martti Laine, myöhemmin Larni. Martti asui ennen sotia yhden kesän Hovisten saunakamarissa Putkilahdessa ja luonnosteli oleskelunsa aikana kirjan.

Kirjailija Martti Larni ja Viola-vaimo Putkilahdessa 1938

Larni asui myöhemmin muutaman vuoden Yhdysvalloissa ja kirjoitti kokemustensa pohjalta 1957 teoksen Neljäs nikama, joka on satiiri amerikkalaisesta elämäntavasta ja yhteiskunnasta. Teos käännettiin kirjailijan lupaa kysymättä venäjän kielelle. Siitä tuli valtaisa menestys sosialistimaissa. Larni sai kuukausitolkulla siemailla venäläistä kuohuviiniä ja narskutella kaviaaria neuvostoeliitin lomakeskuksissa Krimillä, koska tekijänoikeusruplia ei saanut viedä maasta pois. Larni kirjoitti uransa aikana yli kaksikymmentä kirjaa ja elokuvakäsikirjoituksia mm. ohjaaja Valentin Vaalalle ja Hanno Lemiselle. Martti Larni oli 1964 - 67 Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja.

Viestilotta Helvi Hovinen 1941

Helvi Hovinen sai lottakomennuksen syksyllä 1941. Sotajuna vei hänet viestilotaksi ensin Kontupohjaan ja sitten Äänislinnaan. Solmu-veli oli kaatunut neuvostotykin kranaatin täysosumasta elokuussa.

Viestilottia vuonna 1943. Helvi toinen oikealta.

Yksi Matilda-tädin tyttäristä – Kerttu – oli mennyt salateitä Neuvostoliittoon jo vuonna 1932. Hän oli täysiverinen aatteen lapsi ja Suomen kommunistisen nuorisoliikkeen jäsen vuodesta 1927. Tyttären lähtö oli Laineen perheelle suuri häpeä, josta ei muille kerrottu. Neuvostoliitossa hän oli Talvisodan aikana toiminut Terijoen hallituksen sihteerinä, mutta saanut myöhemmin koulutuksen tulevaan, uuteen tehtävään. Kertun puoluenimi oli Kaija Vilen.

Kerttu Laine juuri ennen Neuvostoliittoon lähtöään 1932

Vuonna 2004 tein dokumenttielokuvaa punapäällikkö Verner Lehtimäestä. Jututin silloin Mirja Ruonaniemeä, entistä Leningradin radion suomenkielisen osaston toimittajaa. Mirja oli lapsena viety neuvostoliittoon. Kysyin häneltä, kannattiko se neuvostoliiton reissu. Vaikka Mirja oli silloin yli 80-vuotias, pilke syttyi silmäkulmaan, kun hän kuvaili vappumarssia Leningradissa: valtava joukko nuoria, voimakkaita ihmisiä, jotka halusivat luoda uuden, paremman maailman. Kuljettiin käsikynkässä, oli yhteislaulua ja lippujen hulmua kevättuulessa.

Mirja kertoi, että neuvostoarki oli – etenkin naiselle – sietämättömän ankea ja raaka.

Sodan jälkeen Mirja muutti Suomeen ja toimi kuuluttajana Suomi-Neuvostoliitto -seuran tilaisuuksissa. Hän naureskeli minulle, että hukkaan meni hyvä propaganda, vain yhden kerran joku yleisöstä oli tunnistanut hänen äänensä.

Hän riemastui kovasti, kun kysäisin, tunteeko hän mahdollisesti Kerttu Laineen. Mirja oli monia vuosia ollut Kertun hyvä ystävä. Mirja lähetti minulle nipun valokuvia Kertusta ja hänen työpaikastaan Moskovan radiossa. Lähetin kuvat äidille nähtäväksi. Mukana oli valokuvia pikkuserkkuni Eskon – Kertun pojan – ja venäläisen Tamaran häistä. Hääkuvissa myhäilee Neuvostohierarkiassa korkeimmalle kavunneen suomalaisen Otto-Wille Kuusisen nuorin tytär Riikka. Äiti palautti kuvat saman tien, eikä kommentoinut mitenkään.

Moskovan suomenkielisen radion väkeä 1951. Kerttu toinen oikealta. Esko-poika vasemmalla miehen sylissä.

Nyt paljastuu lopultakin äitiäni vaivannut salaisuus. Helvin serkku Kerttu Laine, alias Kaija Vilen, oli sodan aikana ollut yksi ”Moskovan Tiltuista”, kolea naisääni, joka julisti Moskovan radiossa suomen kielellä Neuvostopropagandaa Suomen rintamajoukoille ja siviileille. Äiti oli saanut tietää asian jo sota-aikana, mutta ei ollut koskaan uskaltanut, eikä kehdannut puhua siitä kenellekään, koska häntä niin hävetti.

TEKSTI: TAPANI ITÄRANTA
KUVAT: TAPANI ITÄRANNAN ARKISTO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2010]