www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Aikansa kutakin...

Nyt kun vuosi lähestyy loppuaan ja joulun tunnelma on jo hiipinyt kotiin, on hyvä rauhoittua ja vaikka muistella muutamaa edellistä vuotta. Noin pari vuotta sitten minut valittiin Putkilahden kyläseuran puheenjohtajaksi. Tällaisessa tehtävässä en ollutkaan koskaan aikaisemmin toiminut, joten lähdin kokemattomana ja avoimin mielin uusia tuulia päin. Olen aina ollut innokas uusia asioita kohtaan, ennakkoluulotonkin. Onneksi olen saanut alusta asti tukea ja neuvoja ihanilta ihmisiltä. He ovat kannustaneet minua ja tsempanneet. Kysyvä ei tieltä eksy... niin olen ajatellut ja se kyllä pitää paikkansa! Paljon olen oppinut näiden parin vuoden aikana. Entistä rikkaampana voin jatkaa eteenpäin. Olenkin päättänyt, että nämä kaksi puheenjohtajavuotta riittävät nyt tältä erää... aikansa kutakin. Mistäpä sitä koskaan tietää, että joskus yrittäisin uudestaan, sitten kun muu elämä on rauhoittunut lasten kasvettua isommiksi.

Musiikki on lapsesta asti ollut minulle erittäin tärkeä asia. Pienenä tyttönä ollessani pappa tuli meille kotiin joka lauantai. Pappakin oli musiikkimiehiä. Hän soitti mandoliinia ja lauloi komeasti. Yhdessä me sitten soittelimme ja lauloimme olohuoneessa muiden kahvitellessa keittiössä. Monta kertaa säestin papan johtamaa kuoroakin erilaisissa tilaisuuksissa. Muistan saaneeni ihanan sinisen mekon esiintymisiä varten ja pitkät hiukseni kiharrettiin. Se oli niin hienoa!!

Musiikki ja pianon soittotaito on avannut minulle monia ovia elämässä. Olen päässyt kurkistamaan moniin paikkoihin ja tilaisuuksiin. En kyllä tiedä mitään sen mukavampaa, kun että voin olla iloksi muille soittamalla ja laulamalla, esiintymällä! Koskaan en ole oikeastaan kärsinyt minkäänlaisesta esiintymisjännityksestä, vaan nautin aina kaikin siemauksin! Nytkin tänä jouluna saan mennä pikkujouluihin säestämään ja esiintymään. Ihanaa!!!

Kun omat lapset olivat vielä oikein pieniä, aikaa ei oikeastaan riittänyt muuhun kun arjen pyörittämiseen. Rakas harrastus jäi silloin kovastikin taka-alalle. Työssäni sain onneksi musisoida joka viikko. Lasten kanssa laulaminen ja soittaminen on sellaista hauskuutta, jota toivoisin jokaisen ihmisen kokevan!

Nyt tässä hetkessä huomaan sen, että tämä rakkain harrastukseni, musiikki, ei katoa elämästäni varmaan koskaan. Jos olisimme jäänet asustelemaan Muurameen, niin elämäni olisi aivan toisenlaista ja varmasti tylsempää! Täällä Putkilahdessa olen saanut uutta elämänsisältöä ja uskomattoman ihania ihmisiä ympärilleni. Musiikkiharrastukseni jatkuu ja uusia haasteita siihen liittyen on luvassa! Nyt nautin itseni kehittämisestä ja sen ilon jakamisesta myös muille!

Teille kaikille haluan toivottaa rauhallista ja tunnelmallista joulua sekä menestystä uudelle vuodelle 2011!

Marjo Merivirta

MARJO MERIVIRTA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke