www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Jarmo Weijo palasi Riihilahteen

Eräänä kauniina kesäiltana 2008 olimme kesävieraideni kanssa juuri saunoneet, kun tyynessä kelissä alkoi naapurista kuulua tuttua ääntä: karaoke-Matin laulua. Läksin rohkeasti Riilahteen kuokkimaan, kun olin päivällä saanut vinkkiä Jarmo Weijon 50-v. juhlista. Läsnä olijat olivat pääasiassa Jarmon työkavereita ja muita ystäviä, mutta tulin toki hyvin vastaanotetuksi ja kestitys oli runsas. Lahjaksi vein pika-apua potentiaaliseen nälkätilaan: muikkusäilykettä.

Jarmo Weijo

Jarmo paluu-muutti Riilahteen alkuvuodesta 2009, kun Sirpa ja Paavo olivat edellisenä syksynä ilmaisseet aikeensa muuttaa kirkonkylälle asumaan. Talossa tehtiin omistajanvaihdon yhteydessä remonttia, ja vanhaa lämmitysjärjestelmää uudistettiin hankkimalla mm. nykyaikainen kattila. Polttoaineena säilyi luonnollisesti puuklapi, ilmastopäästöjen kannalta hyvä valinta ja omalta tilalta saatavissa.

Kotitaloon paluu oli pitkän kaaren takana, nykyään vanhempana konstaapelina Liikkuvan poliisin Jyväskylän yksikössä toimiva Jarmo lähti ”Kekkosen aikaan” poliisikouluun Tampereelle. Sieltä työ vei Helsinkiin lähes 16 vuodeksi, pääosan työtehtävistä tapahtuessa moottoripyörän selässä. 1997 tuli aika palata kotiseudulle työn jatkuessa Jyväskylässä, missä hän toimii edelleen. Kaksipyöräinen vaihtui aikanaan nelipyöräiseksi ja se on varmasti ollut suuri helpotus työolosuhteiden osalta.

Jarmon velimies Ilkka on ammatiltaan fysioterapeutti ja hän on ollut pitempäänkin Tampereella, kuntosalivälineiden myynnissä toimien. Hänellä oli aiemmin Muuramessa fysikaalinen hoitolaitos yhteisyrityksenä toisen yrittäjän kanssa. Ilkka osti Jyväskylästä talon ja remontoi sen, ja miestä näkee Putkilahdessakin aina silloin tällöin. Molemmat veljekset ovat tehneet pikkupojasta asti karjatilan maataloustöitä ja autelleet kesäajan sesonkeina myöhemminkin, lomillaan. Veljesten setä Pertti Weijo, joka asui Riilahdessa suurimman osan elämästään, muutti kirkonkylälle muutama vuosi sitten. Pertti sai rauhallisen lopun elämälleen 76 vuoden ikäisenä Korpihovissa loppuvuodesta 2010.

Paavo ja Sirpa viettävät eläkepäiviään Korpijoen rannalla, palveluita liki. Heitä näkee usein Putkilahdessa: joskus Jarmo tarvitsee lämmitysapua työvuorojen takia, eikä pulla lopu pakkasesta kun Sirpa käy talossa leipomassa – samalla leivinuuni antaa lämpönsä. Kesäisin saapuvat yhä tutut kesävieraat Saksasta, kun jo yli 30 v. on kulunut ensivisiitistä niin polvi on vaihtunut nuorempiin. Taisi tässä eräänä kesänä saksalainen voittaa tulitikun heiton Virran Puodin pihassa, kuulemma.

TERVETULIAIS-TOIVOTUKSIN
KIRJOITTI JA KUVASI NAAPURI
TIMO S.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke