Muistojani jatkosodan ajalta

Talvisota oli loppunut maaliskuun 13. päivänä 1940. Oltiin jo päästy hyvään alkuun sodan runtelemasta tuhosta ja ikävistä kokemuksista, kun kesällä -41 tuli uusi kutsu rintamalle. Kyllä se oli kova paikka monessa perheessä. Vaikeaa oli miesten taas lähteä rintamalle, mutta mentävä oli. Matalaksi se veti kaikkien mielet, myös lapsienkin jotka sen ymmärsivät. Oltiinhan sodan julmuus koettu niin hiljan.

Koulutoiminta kuitenkin jatkui. Karjalaisia oli tullut Putkilahteen niin paljon, että kouluun tarvittiin Aulaksen ja Melantin lisäksi kolmas opettaja. Saatiinkin miesopettaja, Pentti Vuori. Koulussa alkoivat maanpuolustusoppitunnit. Piti oppia sotilaiden arvomerkit järjestyksessä, tunneilla opeteltiin suunnistusta ja metsässä piiloutumista. Opettaja puhui kuinka meillä nyt tehdään Suur-Suomea. Koululaiset kuiskivat hiljaa keskenään, ettei vaan tulis pientä Suomea.

Talvella jouduttiin koulumatkoilla kahlaamaan hangessa, ei silloin teitä aurattu eikä muuta liikennettä juuri ollut kuin muutamana päivänä viikossa postinkulku hevosella. Suksilla mentiin silloin kun keli salli ja myös potkureilla kuljettiin. Koulumatkaa meiltä oli suuntaansa lähes 5 kilometriä, joten kyllä siinä kuntoa kysyttiin, kun vielä viimeiseksi piti nousta korkea mäki ylös kotiin.

Sota kesti kauan ja puutetta nähtiin monista tarvikkeista. Ruoka ja vaatteet olivat kortilla. Naisten ja lasten piti tehdä paljon kaikenlaisia töitä, kun miehet olivat rintamalla. Sotavankeja tuli sitten Putkilahteenkin ja heillä teetettiin töitä.

Muistan erään päivän, kun olin pellolla lannan ajossa Antti-nimisen vangin kanssa, joka oli tullut sijoituspaikastaan Lehtolasta, naapuristamme, meitä auttamaan. Antti oli syntyisin Puolasta ja hän osasi puhua vähän suomea. Samana päivänä minua tultiin pyytämään kunnanlääkäri Weijolle lastenhoitajaksi. Niin lähdin sitten Korospohjasta Korpilahden kirkolle Kaimalaiva I:llä kesäkuun 8-9 päivän välisenä yönä v.1944. Työpaikassani Ainolassa hoidin kolmea lasta, kävin asioilla kaupoissa ja postissa ja usein oli vietävä reseptejä apteekkiin, joita lääkäri kirjoitti. Autoin emännöitsijää kaikissa taloustöissä ja jouduinpa joskus olemaan lääkärinkin apulaisena tekemässä kipsisiteitä. Weijon kartanossa käydessämme jouduin aina osallistumaan maa- ja karjatalouden moniin töihin.

Anna-Liisa rippikuvassaan keväällä 1945

Jatkokoulun ja samoin rippikoulunkin kävin Ainolassa ollessani kirkolla. Kirkkoherrana oli silloin rovasti Valanne. Muistan vielä, kun olin 15-vuotiaana mukana kirkkokuorossa laulamassa sankarihaudalla. Kuoroa johti kanttori Onni Raitala. Lauloimme kaksi laulua: ”Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan” ja ”Oi, kallis Suomenmaa”. Se oli juhlallinen tilaisuus.

Muistan senkin, kun Korpilahden vanhainkodista tehtiin sotasairaala. Vanhukset siirrettiin sieltä ensin koululle ja koteihin. Ainolasta tri Weijoa tuli hakemaan aina sotilas valkoisella hevosella tarkastamaan sotapoikia ja samalla hän kävi myös kulkutautisairaalassa, jossa oli siihen aikaan paljon potilaita.

Loppui se sota viimein, mutta jatkui vielä Lapissa kovalla rytinällä ja loppui vasta 1945, kun oli ne meidän auttajat ajettu maasta pois.

Nämä muistot ovat minun varhaisnuoruuteni ajoilta. Nyt eläkeikäisenä olen ollut jo monien vuosien ajan mukana Keuruun Sotainvalidien naisjaoston toiminnassa sekä Rintamaveteraanien naisjaostossa puheenjohtajana.

ANNA-LIISA HOKKANEN-AHOLA
(OS. ELFVENGRÉN)

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2011]