www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Mökkinaapureita Viljamensaaressa

Sanomalehdessä olimme nähneet jutun mökkinaapureistamme jo ennen kuin meillä oli mökistä tietoakaan. Siinä kerrottiin, kuinka hevoset viedään kesäksi saareen, jossa ne saavat vapaana kirmata koko kesän.

No, uteliaana ihmisenä halusin heti ensimmäisenä kesänä lähemmin tutustua naapureihimme. Minulla ei ollut entuudestaan juurikaan kokemuksia hevosista. Joskus olin tosin yrittänyt ratsastusta, kun olin vienyt omia tyttöjäni tallille.

Mutta kun olin nähnyt kuvan itsestäni hevosen selässä; näytti lähinnä kasaan painuneelta jauhosäkiltä, päätin lopettaa ratsastuksen esteettisistä syistä.

Vielä joskus kuitenkin mieleen nousee ajatus retkestä maastoon jollakin säyseällä Islannin hevosella.

Viljamensaaren lehtometsää.
Kuva Kirsti Kupari.

Lähdin tapaamaan naapureitamme. Sain kulkea pitkän tovin saaressa risteileviä hevospolkuja. Mietin pelolla mielessäni, mitä tekisin, jos ne yhtäkkiä rynnistäisivät vastaani jonkun polun mutkan takaa.

Tulin metsäaukealle ja silloin näin ne. Kaukana niityn laidassa auringon paisteessa oli lauma hevosia. Ne olivat seisahtuneet huomatessaan minut.

Mitä nyt? Laumasta erkanee hevonen, joka lähtee tulemaan kohti. Hitaasti, hyvin hitaasti se lähestyy. Pitäisikö minun lähteä juoksemaan karkuun. Jään kuitenkin kuin naulittuna seisomaan paikoilleni.

Hevonen tulee melko lähelle, sitten se kääntyy takaisin, palaa lauman luo. Kohta koko lauma lähtee juoksemaan, harjat hulmuten auringonpaisteessa ne katoavat metsään. Näky on sykähdyttävän kaunis.

Toisella kerralla sain houkuteltua mukaani tyttäreni. Olin ottanut taskuuni kuivia leivänpaloja. Saimme kävellä jonkin matkaa, aukealla vastaamme tuli koko lauma.

Otin taskustani leivät ja heti hevoset olivat ympärilläni. Eihän niitä leipiä kauaa riittänyt, mutta hevoset halusivat lisää ja tunkivat itsensä lähemmäksi minua lisää hamuillen. Olin pulassa, huidoin käsilläni ja huusin, että loppu, loppu, mutta viestini ei mennyt perille, meillä ei ollut yhteistä kieltä. Tyttäreni oli löytänyt risun ja tuli avukseni sillä huitoen. Hevoset lähtivät juoksemaan pois.

Niiden polku kulki mökkimme aidan takaa. Veimme niille joskus leivänpaloja, lapsenlapsista oli jännittävää antaa niille leipää.

Orivarsat juuri tuotu Viljamensaaren laitumelle alkukesällä 2002.
Kuva Saara Lehmuskoski

Kerran pääsimme seuraamaan, kun kesänaapurimme tuotiin saareen. Lautta oli täynnä hevosia ja niiden saattajia. Kaikki laskettiin vapaiksi yhtä aikaa, hetkessä ne olivat kadonneet metsään, josta kuului villi hirnunta. Pitkään kuului hurjaa rymistelyä kunnes lauma oli löytänyt johtajansa.

Viime kesänä hevosia ei enää tullut. Saari oli hiljentynyt uuteen aikaan.

KIRSTI KUPARI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke