www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Lettosaareen päästiin Ketterän tulille

Kellon siirryttyä tunnilla suvea päin meitä kokoontui pirteä porukka Koulupuiston pihaan kauniissa lumisateessa. Viikolla lauhtuneista keleistä kehittyi kunnollisia yöpakkasia, joten sunnuntaina 27.3. olleelle Ketterän vaelluspäivälle saatiin paitsi kohtuullisesti kantavaa hankea niin myöskin uutta lunta hiihtäjille.

Järvellä kävi leudonpuoleinen läntinen tuuli, joka kuljetti mukanaan maisemat pehmentävää lumihiutaleiden huntua. Jäälle mentiin tavallista aikaisemmasta paikasta, Salmelan alapuolelta, mikä hiukan lisäsi retken urheilullisuutta kersteen painuessa jalan alla. Hiihtäjät etenivät helposti järven jäällä kelkanjälkeä pitkin, Riikosen Veksi oli vetänyt moottorikelkalla reessä Marjan sekä kahvitteluvarusteita saareen. Jalan tulevat tarpoivat perässä – järven lumiset maisemat selkeytyivät vähitellen, aurinko loisteli kelmeästi pilviharsojen takana keväisen korkealta paikaltaan.

Lettosaaressa poltettiin normaaliin tapaan tulta sen aikaa, että saatiin kahvit keitettyä ja makkarat paistettua sekä asiaan kuuluvat seuranpidot pidettyä.

Paikalla olijoita viilensi sopivasti tuuli, lumisade ei pääsyt yltymään haitaksi asti. Läsnäolijoita oli noin 14 henkeä ja Mäkelän Tarjan ruskeapilkkuinen koira, jonka tapana on käydä haukkumassa pilkkijät.

Muodostimme paluuraidon kohti kotia ja näin oli taas kevään vastaanotto hoidettu, viime kerralla kaksi vuotta sitten tapasimme suuria räpyläjälkiä lumesta Salmelan tie-noilla. Tämän vuoden ensimmäiset joutsenet allekirjoittanut havaitsi 21.3. maanantaina. Ylös, ulos ja lenkille!

TEKSTI TIMO SUOMINEN
KUVA NIILO HUUJÄRVI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke