www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Joulua odottaessa

Marraskuisessa iltahetkessä viritymme jo jouluun laulaen joululauluja. On pikkujoulujen aika. Jään miettimään, mistä alkaa minun jouluni. En osallistu pikkujouluihin ja vierastan räikeitä jouluvaloja ja äänekästä musiikkia.

Mieleeni muistuu joulun aattopäivien kokemus parikymmentä vuotta sitten. Kauan olivat jo kaupungissa välkkyneet valot ja soinut joulumusiikki. Naapuripitäjästä soitti ystävä ja kysyi, voisinko lähteä hänen kyydissään kotikäynnille neljän flunssaan sairastuneen vanhuksen kotiin. Ajelimme asutuskeskusten ulkopuolelle ja valtateiltä pienelle metsätielle, missä puut notkuivat lumesta ja ympärillä oli puhdas luonto ja äänettömyys. Perille päästyämme astuin sisään taloon, jonka yksinkertaisesti kalustetussa suuressa tuvassa pöydällä oli valkoinen liina ja joulutähti. Uunin antamaa kodikasta lämpöä lisäsi lämmin vastaanotto. Teki mieli vain olla ja ihastella. Löytyi oikea joulu.

Runsaan kahdenkymmenen vuoden ajan kävin hakemassa joulutunnelmani Korpilahden ala-asteen joulujuhlasta. Lasten kirkkaat silmät, antaumuksellinen ote juhlatunnelman virittämiseen ja lauluihin, runoihin ja näytelmiin sisällytetty oikean joulun sanoma johdattivat lähestyvään jouluun. Lapset ovat aikuistuneet ja alakoulun joulujuhlat jääneet taakse. Vielä vuosi sitten sain kuitenkin kokea samaa jouluriemua lastenlasten joulujuhlassa naapuripitäjässä.

Viime vuosina olen aattopäivinä aloittanut joulun viettämisen kehitysvammaisten asuntolasta ystäväni Raakelin seurassa. Vilpitöntä iloa, vieraanvaraisuutta ja lämmintä läheisyyttä pursuava iltahetki on jäänyt pysyvästi mieleen. Joulu syntyy siellä pienistä asioista ja tyytyväisyydestä vähään. Sinne haluaa yhä uudelleen mennä.

Hellin Torkki

Jeesus syntyi halpaan talliin valonaan tähtitaivas ja korvissaan enkelikuoron kaunis musiikki. Yhä vielä löydän joulutunnelman yksinkertaisuudesta. Seimen lapsi tuntuu tänä päivänäkin viihtyvän lasten ja lastenkaltaisten lähellä ja sydämissä. Sieltä kannattaa lähteä hakemaan oikeaa joulumieltä ja rauhoittua ja hiljentyä itse joulun sanomaan.

”Kun lapsi sydämiin tulla saa,
hän meille armonsa lahjoittaa.
Hän maille viimojen, nietosten
tuo lämmön kotiin ja rakkauden.”

Hyvää joulua Sinulle, lukijani!

HELLIN TORKKI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke