| |||||||
|
|||||||
KotiseutukonttiMökkini seinällä on vanha tuohikontti. Kontissa on eväitä mökkiseudun – jonka kotiseuduksi koen – henkiseen tarkasteluun. Siellä on nippu Tuuma-nimisiä lehtiä. Tuuma on Rakennusperinteen Ystävien jäsenlehti. Olen kiintynyt perinteiseen rakennustapaan. Kun kuljen kotiseudulla, mieltäni lämmittää nähdessäni vanhoja latoja, luhtiaittoja, riihiä, hirrestä tehtyjä asuinrakennuksia... Menneen ajan asioilla tunnelmoiva ihminen siis? En kiellä. Mutta ei se yksin sitä ole. Ajatellaanpa, kuinka valtava ongelma kehno sisäilma vaarallisine homeineen on nykyisen Suomen julkisissa rakennuksissa. Sitä ongelmaa ei olisi tai ainakin se olisi erittäin paljon pienempi, jos ei olisi ylimielisesti katkaistu välejä perinteisen rakentamistavan periaatteisiin.
Löytyy kontista vähän tietoa myös kalastamisesta. Kuinkas muuten, kun ison järven rannassa asutaan. Kalastuskunnan ohjeet. Hyvä kun tekevät ohjeita ja uurastavat yhteiseksi hyväksi. On suuri ilo ja etuoikeus nostella hienoja siikoja ja kuhia veneeseen. Se on onnea suorastaan. Yksi tärkeimmistä kotiseudun osviitoista on kunnollinen kartta. Tätä asiaa piti äskettäin päivittää. Vanhat paperikartat olivat taitoksista rikki kuluneet. Tiedotkin olivat osaksi vanhentuneita. Maasto muuttuu, kun aika kuluu. Se muuttuu omia aikojaankin, saati että ihminen sitä tarmokkaasti muuttaa. Iso järvi sentään muuttuu hyvin hitaasti. Mutta se mitä on järven ympärillä, muuttuu sitäkin nopeammin. Tehdään uusia teitä, oiotaan vanhoja, hakataan metsiä kovalla kädellä, istutetaan puun taimia peltoviljelystä poistetuille maille, puretaan rakennuksia, tehdään uusia rakennuksia... Niinpä oli selvää, että tarvitsen kotiseutukonttiin uuden kartan. Modernin digitaalitekniikan ja nettiyhteyden ansiosta kartan päivittäminen käy entisaikoihin verrattuna helpommin ja järkevämmin. Minua on joskus harmittanut, kun olen joutunut ostamaan kolme karttaa, vaikka yhdenkin pinta-ala olisi riittänyt. Näin siksi, että ruutu ei ole ollut ”oikeassa” kohdassa. Nyt karttaruudun keskipisteen voi itse valita hiirtä vain näpäyttämällä. Voi esikatsella eri vaihtoehtoja, miettiä rauhassa, mikä olisi sopivin kartan rajaus, ja sitten tilata täsmälleen haluamansa. Vielä on mainitsematta yksi esine, joka kotiseutukonttiini kuuluu. Se on kirja, joka kertoo Martti Korpilahdesta. Voi olla, että monikin kyyninen nykyihminen hymähtää Korpilahden teksteille: aikuinen mies ja kirjoittaa kuin lapsi. Siinäpä se, kirjoittaa kuin lapsi, tuntee kuin lapsi. On aito. Siksi juuri Korpilahtea kunnioitan. Teksti on kieltämättä monin paikoin vanhahtavaa, mutta perusasenne, joka tekstistä välittyy, on pysyvästi tärkeä arvo. Se on herkkä kiintymys kotiseutuun ja sen ihmisiin. Olen nähnyt liian paljon kovuutta ja paatuneisuutta, jotta väheksyisin lapsenmielistä herkkyyttä. Minun kotiseutukontissani lapsenmielisyys ei ainoastaan saa olla olemassa, vaan se on jopa kontin tärkein sisältö.
TEKSTI JA KUVA [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2012] |
|
||||||
