| |||||||
|
|||||||
Opin inflaatio-käsitteen PutkilahdessaElettiin 1950-luvun loppupuolen kesiä. Minulla oli suurilapsisen perheen esikoisena vastuutehtävänä käydä kaupassa, mikä olikin helppo tehtävä jo pyöräilemään oppineelle.
Siihen aikaan Putkilahdessa oli neljä kauppaa. Meidän perheemme ykköskauppa oli Luhangan ja Putkilahden Osuuskauppa. Se sijaitsi maantien laidassa, nykyisen Koulupuiston itäisenä rajanaapurina. Siihen aikaan kaupan hoitajana toimi Jantusten perhe. Kauppias leikkasi tarvittavan hiivapalan isosta hiivatangosta mustalla karhulangalla, ei esimerkiksi veitsellä, veitsi ei olisi hiivaan pystynytkään. Lopputulos oli silmäähivelevän kaunis – paljon kauniimpi kuin tuossa kuvassa – suorakulmainen palanen, joka ei ollut mihinkään suuntaan vino. Muistan hyvin, kun kauppias eräällä ostokerralla pyysi minua kertomaan kotona, että viiden markan hiiva maksaa jatkossa kuusi markkaa. Hinnanmuutos ei siihen aikaan tapahtunut tarkkaan jonain tiettynä päivänä, vaan vasta joskus "syksyllä kesän jälkeen". Muistan, että silloin pohdin itsekseni moneen kertaan, miksi viiden markan hiiva voi maksaa kuusi markkaa. Vasta vähän myöhemmin minulle selvisi, että kyse on inflaatiosta. RISTO PERTTULA JK. En enää muista, nousiko hinta syksyllä, vai joko silloin hiiva alkoi tulla kauppoihin valmiiksipakattuina ja -hinnoiteltuina pikkupalasina. [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2012] |
|