Lapsuudenmuistoja Putkilahdesta

Ensimmäinen selvä muistikuvani on, kun olin ylpeänä kertonut pesseeni “Hentriikan” esiliinannauhoja. Olin silloin ehkä 3-vuotias ja päivän päivähoidossa Ahlgrenin Henriikalla, jolla sattui olemaan pyykkipäivä. Olikohan lapsella luontainen kyky pitää työntekoa tärkeänä taitona?

Varsin varhain opin ymmärtämään ympäristön luonnonkauneutta. Alakoulun alettua muistan ihaillen katselleeni ikkunasta syksyn värejä koivuista – opetuksen seuraaminen taisi olla toissijaista.

Hyvät tienviitat elämään saimme tässä pienessä alkeiskoulussa, kiitos hyvien opettajien. Johanna T e r v o s e n ohjeena oli Toivonliiton ajama raittiuskasvatus sekä yhteisöllisyys, harrastuksiin osallistuminen ja lukeminen. Rauha A u l a s oli ottanut tunnetun lauseen “Ei oikeaan, ei vasempaan, vaan eteen eestä Suomenmaan” isänmaallisuuskasvatuksensa teemaksi.

Putkilahden alakoulu, nykyisin Sininen koulu

Tulipa aika osallistua hiihtokilpailuihin, joita urheiluseura järjesti. Latu oli vieras ja olin eksynyt jollekin muulle ladulle. Kun joskus iltapäivällä pääsin tutulle mökille, poikkesin pyytämään lasillisen vettä. Se oli todella hyvää lähdevettä. Kun saavuin maalipaikalle, ei siellä ollut enää ketään. Kukaan ei olisi kaivannut, vaikka olisin paleltunut kuoliaaksi. – Niin jäi kaikki urheiluharrastukset loppuiäkseni.

– Tienoo oli todella kaunis ja kykeni parhaimpiin lajissaan rauhallisuuteen, turvallisuuteen ja kauneuteen verratessa niihin maailman kolkkiin, joihin minulla on ollut tilaisuus tutustua elämäni varrella.

Vain yksi hyvä ystävyyssuhde oli riittävän vahva kestääkseen elämänpituisesti, mutta se oli erittäin merkitsevä.

Kansakoulun loputtua pääsin kauppaan harjoittelemaan. Palkakseni sain oravannahkaisen kaulurin ja toiselta kuukaudelta hienon huopaisen lierihatun. Se riitti. Sitten pääsin pikkupiiaksi, mutta pian havaitsin, että varmaankin kaikki toiset osaisivat täyttää paikkani paremmin. Työstä kyllä pidin ja miellyttävien ihmisten seurasta.

Sitten pääsin kansanhuoltoon toimistoapulaiseksi. – Se työ oli sen laatuista, että ymmärsin täyttäväni paikkani työelämässä. Opiskelun tarve oli ollut mielessäni aivan pienestä alkaen – säästin kaikki vähäiset rahani sellaista mahdollisuutta varten. Sellainenkin aika koitti, mutta se onkin kokonaan eri asia.

Hyvää jatkoa putkilahtisille, jotka saatte elää tällä hienolla paikkakunnalla.

TERVEHTIEN
ELLI HOVINEN (OS. ELFVENGRÉN)

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2012]