www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kyläkaupan katsaus menneeseen kesään

Vappupallojen noustessa kohti sinistä taivasta ja ensimmäisten leskenlehtien kukkiessa avasi Virranpoika legendaarisen kyläkaupan ovet uudelleen Putkilahden kylässä. Aurinko paistoi lämpimästi ja kevät oli vihdoinkin tullut.

Kauppaa oli kunnostettu pitkin talvea. Sisältä se sai uuden ilmeen ja kirkkaammat värit seiniinsä.

Vaikka myymäläalaa pienennettiin, myymälästä tuli avarampi. Ehostusta ”yltä – ja päältä” ja vanhakin näytti uudelta.

Hyllyt täyttyivät tavaroista ja ilme alkoi näyttää oikealta kaupalta.

Asiakkaita saapui pikkuhiljaa, mielenkiinnosta kauppaa ja kauppiaita kohtaan. Iloisia ja yllättyneitäkin ilmeitä siitä, että kauppa todella oli avannut taas ovensa.

Nyt on neljä kuukautta kulunut ovien aukeamisesta. Alkupäivistä tuotemäärä on kasvanut voimakkaasti. Puutokset valikoimassa yritetään ”paikata” nopeasti ja asiakkaiden toiveita yritämme täyttää parhaamme mukaan.

Asiakasmäärämme on moninkertaistunut ja vakioasiakkaita on joukossa jo monia. Kiitoksemme siitä teille, hyvät asiakkaamme. Ilman teitä, ei olisi meitäkään. Kyläkauppa Putkilahdessa elää taas.

6.7.12 vietimme pientä kauppapäivää auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Musiikin tahdittamana pyttipannu ja makkara maistuivat sekä munkkikahvit myymälän puolella jälkiruuaksi. Savukala-auton antimet, kyläseuran tuotteet ja jopa uudet kengät löysivät innokkaita ostajia. Putkilahden oma urheiluseura Ketterä järjesti lapsille toimintaa.

Kiitoksemme Marjalle vinkeistä! Kiitoksemme myös musisoijillemme: Hannu Alloselle ja Pulmusille sekä Mirja Könnölle & Co. Edelleen kiitoksemme pyttipannunpaistajalle Sisko Ruthille ja makkaranpaistajalle Autioniemen Karelle, Putkilahden kyläseuralle, Marjalle ja Pirjolle sekä Putkilahden Ketterälle, unohtamatta kiireapulaistamme Saraa. Kiitokset myös kaikille päivään osallistujille, asiakkaillemme läheltä ja kaukaa. Päivä oli lämmin ja käskyäni; ottaa iloinen mieli mukaan oli noudatettu 100 prosenttisesti.

Päivästä jäi mukavat muistot ja on mukava palata kauppapäiväämme nyt, syksyn ollessa ovella. Muistot lämmittävät mieltä.

Kyläkauppias Jukka "Virranpoika" Tapiola.

Kesäasukkaat, kyläkielessä ”mökkiläiset” vilkastuttivat kesäkauppaa reippaasti. Muodostuipa jonoja kassalle ja tuli kiire Virranpojallekin kun asiakkaita virtasi myymälään. Syksyn tullessa ovat kesäasukkaat palailleet takaisin omille kotiseuduilleen, mutta toivomme heidän palaavan, kuin muuttolintujen, uuden kevään taas koettaessa. Näkemiin toivotukset sisäistävät pienen lupauksen siitä.

Syys- ja talvikausi hiljentää kaupan toimintaa, mutta Virranpoika virranrannalla, on tullut jäädäkseen, palvelevana kyläkauppana ja kohtauspisteenä Putkilahden kylään.

PIRKKO TAPIOLA
KUVAT: JUKKA JA PIRKKO TAPIOLA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke