Pienen mökin laittaja

Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kamariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.

Tätä P.J. Hannikaisen laulua me kansakoulussa hoilotettiin yli puoli vuosisataa sitten. Toden totta myös me pojat laitettiin mökkejä. Mökkejä tehtiin mihin vaan: saunan päätyyn, navetan vintille, puihin, soramonttuihin, kallion koloihin, jopa metsälammelle, kunhan ensin kyhättiin rangoista lautta alle.

Jotain hyvin kiehtovaa siinä mökkihommassa oli, koska vielä nytkin eläkeukkona asiat niin elävästi mieleen palasivat. Aloin ajatella, että jospa tekisin taas mökkeröisen, sievän hauskan puhtoisen…

Inspiraatio tulee usein mutkan takaa, niin nytkin. Olin pakottautunut vasten tahtoani hyvin tympeään työhön, siivoamaan kesämökin vinttiä. Jossakin se raja tulee vastaan, kuinka paljon törkyä voi sulloa ahtaaseen vinttiin ilman mitään järjestystä. Olisin ehkä vieläkin luistanut työhön tarttumisesta, mutta olin saanut päähäni suunnitelman, jonka toteuttaminen vaatisi siivouksen ensin. Piti parantaa välipohjan lähes olematonta eristystä, jotta voisi syksyllä helpommin venyttää mökkeilykautta vielä sitten, kun pienet pakkaset tulevat.

Muutaman päivän hikisen ja likaisen uurastuksen jälkeen aloin nähdä vintin uudessa valossa. Myös kirjaimellisesti uudessa valossa. Tein nimittäin toiseen päätykolmioon niin suuren (täysimittaista ei sopinut) oven kuin mitat myöten antoi. Toisen päädyn pieni ikkuna ei laajalle valaissut, mutta kun uuden oven aukaisi, niin lisävalo tulvahti sisään. Siinä tuumaustauolla ne lapsuuden mökinrakennusmuistot mieleen tulivat. Ja sitten idea, josta en ole enää irti päässyt: tännehän voisi tehdä pienen mökin isomman mökin sisälle!

Viehättävin mökki, jossa olen yön majaillut, oli aikoinaan Luiro-järven tuntumassa Saariselän erämaassa. Alkuperäinen mökki on sortunut kauan sitten, mutta onkimani tiedon mukaan paikalle on rakennettu uusi mökki alkuperäisten mittojen mukaan. Mökki tunnetaan nimellä Raappanan kammi. Sitä ei pidä sotkea tunnetumpaan Raappanan majaan. Rajakenraali Erkki Raappanan entinen komentokorsu on siirretty sotamuseoksi Ilomantsin Parppeinvaaralle. Se jykevä hirsirakennus on nimeltään Raappanan maja. Saariselän Raappanan kammin isäntä puolestaan oli Sodankylän entinen nimismies Aaro Raappana.

Ilta jo hämärsi ja satoi vettä. Väsyneinä etsimme Raappanan kammia, jonka karttamerkinnän mukaan piti olla siinä tienoolla, mistä sitä etsimme. Mutta ei vain löytynyt. Suunnittelimme jo ankeaa teltan pystyttämistä ja siihen märkinä majoittumista, mutta päätimme yrittää vielä. Kammi löytyi. Se oli rakennettu osittain maan sisään ja oli niin hyvin maastoutunut, ettei ollut sattunut silmään, vaikka ihan lähellä olimme kulkeneet.

Voi sitä onnea, kun viritimme tervastulen luonnonkivistä ladottuun nurkkatakkaan ja saimme tulen loimussa vaatteetkin kuiviksi. Majan pienille lavereille sopi kaksi ihmistä juuri ja juuri nukkumaan. Vapaa lattiatila oli niin pieni, että se täyttyi kahdesta rinkasta ja sisään tuoduista tervaksista. Jokaisesta sisustuksen pienestä yksityiskohdasta näki ja koki, että maja on ollut tekijälleen rakas. Majan ovi oli alle metrin korkuinen ja ainoa ikkuna oli ovessa.

Istun rahilla kesämökin vintillä ja katselen pienestä ikkunasta Vanhalleselälle. Suunnittelen ja haaveilen tulevasta mökistä ja sen uudelta puulta ja maalatulta lattialta tuoksuvasta tunnelmasta. Laitanpa tänne pirttisen, sievän hauskan puhtoisen. Tässä sitten istun ja ihailen, kun aurinko laskee Päijänteellä. Juuri mitään ei ole vielä tehty. On sentään jo valmiina vähän lautoja, eristeitä, tervapaperia, terävä saha… On niin paljon kaikenlaista muuta, että hanke edistyy hitaasti. Mutta mikäs kiire tässä on. Saan sentään aloittaa tilanteessa, jossa vesikatto on jo valmiina. Rakentajilla oli ennen vanhaan tapana sanoa, että silloin ollaan voiton puolella, kun on vesikatto.

”Pienentyy mun ympär elon piiri. Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri”, runoili Eino Leino. Tuntuu, että kun on jo kaikkea nähnyt ja saanut maailmassa myös monet kerrat siipeensä, sitä viihtyy yhä paremmin ihan pienissä ympyröissä. Suunnittelee käytännöllisiä asioita, on iloinen jos saa jotakin pientä aikaan. On etääntynyt paljosta sellaisesta, mitä joskus tärkeänä piti. Ja toisaalta: pitää tärkeinä asioita, joita joskus vähätteli.

Tässä kuvassa ei ole Raappanan kammi, vaan ihan pieni maakellari, jonka appi aikoinaan kallion halkeamaan teki.

Kun katson vintin ikkunasta, kellarin pääty näkyy. Minua maakellari muistuttaa Raappanan kammista, jossa nuorena sain yhden yön viettää. Jotain samaa tunnelmaa näissä rakennuksissa on.

TEKSTI JA KUVA: VESA NUOLIOJA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2013]