www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

KEVÄT VIESTII KESÄN TULOSTA

“Kevät lauloi lähtövirttä,
kun jäät oli liikkeessään,
kun vihman ja tuulen myötä
kesä saatteli viestejään.”

Martti Korpilahden hieno ”Kevätlaulu” -runo on ajaton. Vuodesta toiseen runon säkeisiin tiivistyy sanoma keväästä ja kesän tulosta. Tätä aikaa elämme juuri nyt. Vuodenajan vaihtuminen talvesta kevääseen on aina sykähdyttävä kokemus. Päivittäin tehdään havaintoja vesien vapautumisesta, aamujen valoisuudesta, muuttolintujen paluusta ja uuteen eloon heräävästä luonnosta.

Kevät on se vuodenaika, jolloin ihmisten tavanomaiseen arkeen tulee paljon uutta sisältöä. Jotakin loppuu ja jotakin alkaa. Varsinkin nuoret kokevat näin koulujen ja oppilaitosten päättäessä lukuvuotensa. Kesälomien alkamisen lisäksi monille nuorille kevät merkitsee myös tähyämistä uusille urille. Tärkeitä ja kauaskantoisia suunnitelmia tehdään jatko-opintojen tai työelämän valintojen välillä. Tulevaisuus on toivoa täynnä.

Maaseudun asukkaiden kevät käynnistyy totuttuun tapaan kotipihojen ja tienvarsien siivouksella. Pelloilla alkavat kiireiset muokkaus- ja kylvötyöt, sillä siemenet on saatava suotuisien säiden aikana maahan. Hyvät edellytykset uudelle kasvulle ja tulevalle sadolle luodaan jo keväällä.

Talven loppuminen koetaan hyvin mieleisenä varsinkin ”viherpeukaloiden” keskuudessa. Kasvitarhan kunnostus ja taimien istuttaminen antaa paitsi työtä, myös mielenkiintoista seurattavaa koko kesän ajaksi. Tässä touhussa voidaan kokea todellista työn iloa.

Kevään laulellessa lähtövirsiään odotamme täällä Putkilahdessa kesän alkua toivorikkain mielin.

Kesämme alkaakin oikein komeasti, sillä Putkilahti Jazz´it kajahtavat soimaan Koulupuiston pihamaalla lauantaina kesäkuun kahdeksantena päivänä klo 12.00. Tämä on jo viidestoista kerta, kun Tapio Leino muusikkoystävineen tulee avaamaan Putkilahden kesän runsaalla ja laadukkaalla ohjelmistollaan. Iloiten ja kiitollisuudella toivotamme musiikkivieraamme lämpimästi tervetulleiksi Putkilahteen!

Toivottavasti sää suosii tilaisuutta ja yleisö täyttää Koulupuiston pihan! Tervetuloa kaikki mukaan!

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 5/toukokuu 2013 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke