| |||||||
|
|||||||
Jousen ja nuolen liittoKoskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uusi harrastus. Näin ajattelin, kun 13-vuotiaan poikani kanssa kävelimme parkkipaikalta kohti maan alla sijaitsevaa Kuokkalan Graniittia. Alun perin Hiskillä oli tarkoitus aloittaa miekkailu, mutta keväällä ei järjestettykään alkeiskurssia, joten oli keksittävä muuta tilalle. Sattumalta tuli mieleeni jousiammunta ja internetistä seuran sivuilta luettuani ehdotin hänelle, että kävisimme tutustumassa lajiin. Täytyy myöntää, että jo silloin mielessäni kävi, josko itsekin tykästyisin lajiin. Alku tuntui todella hankalalta. Seuran juniorivalmentaja oli kuitenkin kärsivällinen ja jaksoi rauhallisesti korjata asentoa ja antaa ohjeita. Hetkittäin mietin, miten pojan kärsivällisyys riittää, mutta hyvinhän se.
Jousia löytyy moneen lähtöön. On taljajousi, varsijousi, tähtäinjousi sekä vaistojousi. Me olemme nyt tutustuneet tähtäinjousella ampumiseen. Lajissa on tiukat turvamääräykset, joita on noudatettava. Jousiammunnassa ei parane hötkyillä, vaan on keskityttävä rauhallisesti jokaiseen vaiheeseen. Itseäni viehättää erityisesti se, kuinka olemme samalla yksin ja yhdessä. Samassa tilassa on paljon muitakin, jotka on otettava huomioon ja välillä voi jutella kavereiden kanssa, mutta itse suorituksessa on yksin oman itsensä ja jousen kanssa. On mahtava tunne, kun saa nuolen lentämään sinne, minne on sen tähdännytkin. Olemme nyt käyneet jokusen kerran ohjatuissa harjoituksissa. Kynnys oli matala lähteä kokeilemaan, sillä seuran ohjatuille vapaavuoroille voi lajiin mennä kuka vaan tutustumaan pientä korvausta vastaan. Kesäkaudella seura harjoittelee Viitaniemessä ulkoradalla sään niin salliessa ja syksyllä palataan sitten taas sisätiloihin. Lisää infoa voi lukea Jyväs-sulan nettisivuilta: www.jyvas-sulka.net. Tähän lajiin olemme nyt sen verran jääneet koukkuun, että aikomuksena on hankkia jousi ja rakentaa ammuntapaikka omalle tontille. On todella hauskaa, että olemme molemmat innostuneet tästä ja meillä on nyt yhteinen harrastus. Voin lämpimästi suositella lajia. Enpä olisi uskonut, että innostuisin näin, mutta minä olenkin horoskoopiltani jousimies…
Hiskin ajatuksia jousiammunnasta:
Mitä odotat jousiammunnalta?
Mitä sanoisit sille, jota jousiammunta kiinnostaa? TEKSTI JA KUVA METTE TOIKKANEN [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2013] |
|