www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Seuralassa juhlittiin juhannusta

Tuulinen ja pilvinen juhannuspäivä selkeni tyyneksi juhlaillaksi samaan aikaan kun Putkilahden Seuralan piha alkoi täyttyä autoista; oli perinteisten juhannusiltamien aika. Ystävät ja tuttavat tapasivat toisiaan toivotellen hyvää juhannuksen jatkoa kiirehtiessään varaamaan itselleen salista istumapaikkaa, tiedossahan oli, että sali täyttyy juhannuksena ääriään myöten. Eikä tämäkään juhannus tuottanut poikkeusta, talo oli ohjelman alkaessa aivan täynnä.

Nuorisoseuran puheenjohtaja Pentti Könnö avasi iltamat toivottaen yleisön tervetulleeksi vitsikkääseen ja leppoisaan tapaansa. Heti sen jälkeen koko yleisö pääsi osallistumaan ohjelmaan, sillä Putkilahden oma lauluryhmä Pulmuset johdatti meidät laulamaan illan juhlalliseksi aloitukseksi Keski-Suomen kotiseutulaulun. Pulmuset esittivät myös pari muuta tuttua laulua, mm. Kulkurin valssin. Sen jälkeen tunnelmoi kansalaisopiston musiikkiryhmä, joka oli harjoitellut Julia Weijon opastuksella niin tunnelmallisia kuin vähän reippaampiakin kappaleita aina Lemminkäisen äidistä Myllärin possuihin asti. Ryhmässä musisoivat Julian itsensä lisäksi Kerttu Weijo, Hannu Allonen, Tiina Peltonen, Meeri Ruuti, Mirja Könnö ja Hannu Pekkarinen.

Takuutavaraa ovat aina myös Tarja Simolan ja Marjo Merivirran esitykset. Tällä kertaa saimme kuulla kaksi kaunista rakkauslaulua, Toni Edelmannin Anna-Mari Kaskisen runoon säveltämän Se oli rakkautta sekä Tuure Kilpeläisen laulun Tahtoisin, tahtoisin.

Vielä ennen illan näytelmää soittivat Julia Weijo, Mirja Könnö ja Hannu Allonen vetävän tangon Kuoleman paikka. On todella ilo huomata, että aina löytyy uusia esiintymiskykyisiä ja -haluisia ihmisiä ja ryhmiä meitä kuulijoita ilahduttamaan!


Illan odotetuin ohjelmanumero lienee kuitenkin ollut näytelmä.

Tällä kertaa kyseessä oli näytelmän Kartanossa tapahtuu osa 2. Siinä uudet kartanon omistajat Kauko (Hannu Pekkarinen) ja Maija (Virpi Ruth-Salonen) olivat juuri saapuneet Thaimaan matkalta. Thaimaassa Kauko oli pelastanut – tai ainakin luuli pelastaneensa – ihmiskaupan uhrin, poloisen Hamana-tyttösen (Marleena Jaatinen) orjakauppiaan kynsistä. Tilanteesta aiheutui monenlaista sotkua, mutta onneksi kaikki kääntyi lopulta hyväksi tilan pehtoori Ripan (Erkki Hakanen) ja tämän vaimon Tertun (Eija Kuikka) toimiessa sovittelijoina, vaikka EU-tarkastaja (Kare Autioniemi) yrittikin vielä aiheuttaa ylimääräistä harmia kartanon väen elämään.

Näytelmän jälkeen väki lähtikin jo mielellään kahville ja jaloittelemaan, sillä tyyni ja lämmin ilta sai aikaan sen, että salissa alkoi olla melkoisen kuuma. Kahvin jälkeen Hannu Pekkarinen ja Meeri Ruuti esittivät vielä pihamaalla pari iloista laulua kuulijoiden iloksi. Myös etelä-Suomesta asti tullut cheerleader-ryhmä ilahdutti tänäkin vuonna yleisöä huikeilla tempuillaan, tällä kertaa siis Seuralan pihamaalla, jossa olikin paremmin tilaa vauhdikkaalle esitykselle kuin sisällä täpötäydessä talossa.

Loppuilta sujui yleisön ”oman ohjelman” parissa, sillä kaikki halukkaat pääsivät laittamaan jalalla koreasti Pentti Könnön yhtyeen tahdittamana. Vain perinteiset ja odotetut kakkuarpajaiset katkaisivat tanssin hetkeksi, kun yksi ja toinen yleisön jäsen taputettiin esiin noutamaan omaa kakkuaan, joita kylän emännät – lienevätkö isännätkin? - olivat leiponeet arpajaisvoitoiksi.

Putkilahden nuorisoseura haluaakin vielä kerran kiittää kaikkia esiintyjiä, järjestelyihin osallistuneita ja kakun leipojia, joiden ansiosta iltamat onnistuivat odotetusti. Ilman niin monen ihmisen työpanosta tällaiset koitokset eivät voisi olla seuralle mahdollisia!

RIITTA HAKANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke