| |||||||
|
|||||||
In Memoriam Lea Antila os. ReinaÄitimme Lea Antila os. Reina nukkui pois 92-vuotiaana kotonaan Seinäjoella 25.4.2013.Hän syntyi sisaruksistaan nuorimpana Putkilahdella, Varsajärven rannalla, Reinan talossa 14.1.1921. Koulunkäynnin hän aloitti Putkilahden Sinisessä koulussa, josta kahden vuoden jälkeen siirtyi nelivuotiseen yläkouluun, isoon koulurakennukseen. Koulumatkat tehtiin osaksi kävellen, osaksi veneellä soutaen Rupansalmen yli Kärkkäniemeen. Kansakoulun jälkeen hän kävi keskikoulun Sysmässä, asuen Lepolan matkustajakodin yläkerrassa kahden muun tytön kanssa. Keskikoulun jälkeen hän pääsi Jyväskylän Tyttölyseoon, jossa opiskelut välillä sodan takia keskeytyivät tai siirtyivät joksikin aikaa Jyväskylän Poikalyseon tiloihin. Ylioppilaaksi päästyään äitimme toimi opettajana Hartolan Vuorenkylän alakoulussa kaksi lukukautta. Opintielle piti hakeutua edelleen. Veljensä viulunopettajan ehdotuksesta hän haki sairaanhoitajakouluun. Ja näin tie vei Seinäjoelle. Sairaanhoitajaksi hän valmistui vuonna 1946 ja työskenteli Seinäjoen Keskussairaalassa sisätauti- ja kirurgisella osastolla sekä silmäosastolla ja myös sosiaalihoitajana.
Puoliso löytyi Seinäjoelta, ja avioliitto solmittiin 1948. Lapsia perheeseen syntyi 5; kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Kotoa perintönä saatu rakas mökkipaikka Ruppasaaressa oli jokakesäinen lomanviettokohde ja tapaamispaikka perheelle ja sukulaisille. Kotikonnuille, Varsajärven rannalle, oli aina mieluisaa palata. Viisilapsisen perheen työssäkäyvänä äitinä elämä ei aina ollut helppoa, mutta kaikesta selvittiin. Äiti omisti puolisonsa kanssa laajan ystäväpiirin, joka kokoontui säännöllisesti ohjelmallisiin illanistujaisiin. Hän luki paljon kirjoja, nautti sanaristikoiden ratkomisesta ja piti saksalaisen kirjeenvaihtoystävänsä kanssa yhteyttä viimeiseen asti. Hän oli mukana myös Lions klubin naisjärjestössä. Usko rakastavaan Taivaan Isään oli äidillemme läpi elämän kantava voima.
RITVA MAKKONEN [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2013] |
|