www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

MARRASKUISIA MIETTEITÄ

Vuoden yhdestoista kuukausi on jo menossa ja valmistaudumme talven tuloon. Pellot on kynnetty ja kasvimaat muokattu, veneet nostettu maille ja puutarhakalusteet kannettu talvisuojiin. Pihamailta suurimmat lehtiröykkiöt on haravoitu ja viety komposteihin. Puutarhassa ja pihoissa talvenarkojen kasvien suojauksista on huolehdittu, myös myyrätuhojen estämiseksi on varauduttu monin tavoin. Autoihin on vaihdettu talvirenkaat ja pimeässä ajoteillä kävelijöillä on yllään suojaliivit tai heijastimet heilumassa. Ainakin pitäisi olla!

Päivät kuluvat ja pian alkavat joulun valmistelut. Ensin kuitenkin laulamme Hoosianna-hymnin ja vanhaa tapaa noudattaen sytyttelemme kynttilöitä adventtiajan merkiksi. Niin teemme myös kuudes joulukuuta kotimaamme itsenäisyyden kunniaksi.

Meillä suomalaisilla on paljon arvokkaita perinteisiä tapoja joiden soisi säilyvän sukupolvien saatossa eteenpäinkin. Joku on sanonut aikoinaan, että tapa luo turvallisuutta, tapa suojaa meitä. Jos hylkäämme perinteisiin kuuluvat tapamme, mitä sitten olemme?

Niin kuluvat päivät, kuukaudet ja vuodet, vuosikymmenetkin toinen toisensa perään, taukoja niillä ei ole. Me ihmiset elämme ajan virrassa mukana juuri sen verran kuin meille kullekin aikaa on suotu. Kukin meistä ahertaa aikansa niissä ympyröissä joihin on aikanaan kiinnittynyt. Aherrusten aika on kuitenkin rajallinen, ne loppuvat kerran, mutta jäljet jäävät.

Kylälehtemme on tallettanut kotikylämme elämänmenoa sivuilleen jo yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Lehtemme vuosikerroista löytyy kuvia kylämme ihmisistä ja tarinoita heidän elämästään, kokemuksistaan, pyrkimyksistään. Moni heistä on jo poistunut keskuudestamme. Kaikki he ovat jättäneet jäljen, muiston ajastaan jossa elivät. Selailemalla ja tutkimalla kylälehtemme vuosikertoja on mahdollista löytää uusia oivalluksia siitä, millaisessa kylässä olemme eläneet.

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 11/marraskuu 2013 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke