Koloryhmä kylätalossa

Kärkistensalmen henkeäsalpaavien näkymien jälkeen alkaa Vespuoli. Tie laskee kohti lahdenpoukamia, nousee Vaaruvuoren pysäköintipaikalle, kulkee komean kallioleikkauksen pohjalla. Melkein yllättäen on edessä Putkilahden viljelymaisema. Ohitamme Virran puodin ja kivisillan jälkeen käännymme Kylätalon pihaan.

Entisen koulun kaunis portaikko on ollut meitä koloryhmäläisiä vastassa jo seitsemän kertaa. Olemme harrastajataiteilijoita – useimmat meistä – ja Koloryhmä-nimemme viittaa siihen, että runsas kolmekymmentä vuotta sitten tapasimme Mikko Niskasen Käpykolossa järjestetyllä taideleirillä. Innokkaimmat päättivät jatkaa yhdessä maalaamista. Toki vuosien mittaan on tullut uusiakin koloryhmäläisiä ja joku entinen on jäänyt pois. Ryhmässä on myös muutama ammattitaiteilija. Olemme vapaa, rekisteröimätön yhteisö, kulut maksamme itse.

Kesäisin meillä on ollut tapana kokoontua jonnekin päin Suomea, joskus ulkomaillekin, viikon mittaiselle leirille sekä syksyisin ja keväisin yhdeksi viikonlopuksi. Putkilahteen tulimme ensi kerran juuri kesäleirille vuonna 2009 Pertti Kalinin aloitteesta. Miellyimme paikkaan. Entisessä koulutalossa on tilaa: naisille ja miehille oma suuri luokkahuone majoittua, työpöytiä kasaamme kumpaankin huoneeseen. Nykyaikaisen keittiön ja ruokailuhuoneen ohella meillä oli heti ensimmäisellä leirillä onni saada ruoanlaittajaksi ikioma ihana emäntä, Leena Salokoski. Talon saunapäivänä voimme nauttia puukiukaan löylyistä. Valto Koskinen huolehtii viihtymisestä.

Leiritunnelmaa Putkilahden kylätalolla 12.10.2013

Kuva: Aune Turunen

Historia antaa Kylätalolle oman ainutlaatuisen leimansa. Luokassa on koulun tapaan puolapuut, meille ne sopivat vaatteiden ripustamiseen. Lasiovisten kaappien esineet kertovat kansakoululaisten ajasta. Kaapin päältä Elias Lönnrotin kipsipää katsoo lempeästi meidänkin uurastustamme. Ruokailuhuoneen seinällä on keskisuomalaisten taiteilijoiden maalauksia. Näiden öljyväritöiden tekijät ovat 40-50-luvulla osallistuneet Putkilahden kuuluille kuvataidekursseille, ensimmäisille sodanjälkeisessä Suomessa. Vanha koulurakennus pihan toisella puolella muistaa menneitä. Se vaihtaa sinisyyttään kesäpäivän valon myötä ja peilaa ikkunaruuduillaan pihan kulkijoita. Talo on ollut leiriemme aikana monen suosima kuvaamisen kohde.

Vesiväritutkielma Sinisestä koulusta (2009)

Ulla Partanen.

Putkilahti tarjoaa maalarille runsaasti virikkeitä. On vettä ja rantaa, peltoaukeita ja talomiljöitä. Erityisesti keväällä ja syksyllä maiseman värit houkuttelevat ulos vesivärien kanssa. Joku kyläläinen on postinhakumatkallaan tai koiraa ulkoiluttaessaan kummastellut tien poskessa tai ojan pientareella maalauspöydän ääressä kyhjöttäjää. On pysähtynyt juttelemaan. Se tuntuu vain hyvältä väriongelmien kanssa painiskelevasta maalarista. Kylmällä säällä ulkoilmamaalaus kysyy ylimääräistä reippautta. Viluisemmat jäävätkin koululle. Siellä olemme koonneet pöydälle astioista, kukista, hedelmistä ja värikkäistä kankaista asetelmia, joista voi poimia mieleisensä maalauksen aiheen. Tietenkin jokaisella on myös ihan omia teemoja, jo kotona ajateltuja.

Taiteen harrastaminen on yksinäistä puuhaa, silloinkin kun kokoonnumme yhteen. Iltaisin yksi ja toinen vielä tutkii päivän työtään: jatkaa, korjailee, arvioi. Yhdessä katsellaan myös toisten aikaansaannoksia, mietitään ja jutellaan. Muiden antama palaute auttaa näkemään ja ymmärtämään enemmän. Sellaistakin mitä ei yksin puurtaessaan huomannut. Opimme toisiltamme.

ULLA PARTANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2013]