Suo siellä ... vetelät tässä

Suoriutujat: vas. Maija Hurskainen, Eevis Hautala, Topi Hautala, Anneli Lång, Annikki Rantalainen, Hande Orell, Heli Oivo, Tane Rantalainen, Ville Hurskainen, sylissään Anni ja Simo.
Kuvan otti Hannu Hurskainen 25.6.2013.

Kirveslammen kierto suossa rämpien kuului sarjaan ”Annikin unimaailman pimeä puoli”. Kuten parin vuoden takainen vuorten valloitus, oli suokoukkauskin elänyt rouva Rantalaisen haaveissa vuosikymmenet odottaen sopivaa momentumia. Juhannuksen jälkeisenä tiistaina klo 10.14 oli se hetki, jolloin autokaravaani saapui eräälle Leivonmäen luonnonsuojelualueen parkkipaikoista ja ulos purkautui yhtä vaille sama parinvuoden takainen raivaajasuomalaisten jälkeläisistä koostuva tusina, joka valloitti yli-inhimillisin ponnistuksin mm. Housuvuoren.

Parkkipaikalla iloittiin jälleen näkemisestä, taivasteltiin lapsenlapsien runsautta, vertailtiin tauteja ja otettiin ryhmäkuva. Sää suosi retkeläisiä pilviharsolla ja sopivalla lämpötilalla - hyttysiäkin oli vähänlaisesti.

Annilla ja Simolla oli joukon nopeimpina tärkeä tehtävä toimia uhrilampaina, eli suurpeto- ja käärmepartiona; edetä ripeästi pitkospuita kolistellen ja näin turvata perässähiihtäjien matkanteko.

Alkumatkasta perää piti Hannes ja niinpä ensimmäinen käsivarrenpaksuinen kyy ehti kadota turpeeseen ennen ikuistamista. Metsähallituksen toimesta maastossa kauniisti kiemurteleva pitkospuuverkosto mahdollisti onneksi vaivattoman etenemisen myös peränpitäjälle.

SUOTA SILMÄNKATAMATTOMIIN

Lenkin kulminaatiopisteessä Kirveslammella oli nevalle perustettu jämerä eiffeli. Sen ylätaso tarjosi perisuomalaista rämemaisemaa täydet 360 astetta.

Liki kaiken nähnyt suurmatkailija Helkky oli kuin volttilähdön pyörteissä kieppuva tamma kuvakulmia valitessaan. Suohulluuden ensimmäisiä oireita!

Sen sijaan kaukana alhaalla olisi Topin jykevä olemus kadonnut osaksi lettoa ilman lätsää ja aurinkolaseja. Nimet kirjaan ja menoksi. Matka jatkui Topista oikealle pitkospuita pitkin, jotka tosin pian vaihtuivat juurevaksi poluksi.

SIELUN JA SUOLEN PARHAAKSI

Suolta selvittyään juoksivat nuorimmaiset oitis virkistävään mutakylpyyn laavun viereisen Harjujärveen. Suopaa olisi myöhemmin tarvittu.

Annikki ja Maija olivat suosiolla jättäneet lenkin väliin ja niin laavulla porisi pannu uupuneita tervehtien. Harva tuoksu päihittää avotulella ulkona keitetyn nokipannukahvin. Tarjolla oli lisäksi mm. Bruttia Mummia, grillimakkaraa, pullaa ja mandoliinimusiikkia.

Villen mandoliini ja Manzuurian kummut herkistivät mielet. Lievän suohulluuden vallassa hoippunut Topi pokkasi vaimonsa suuntaan: ”Kysyn suoraan: saanko luvan, vai syömmekö ensin.” Eevis, kuten muutkaan laavulaiset ei ollut huomaavinaan...!? ”Älä Topi sillänsä ole millänsäkkään, ota Kapanossia!” totesi Annikki pannun äärestä.

Vieressä eräs kylläisimmistä poistuu suoraa päätä päätä miesten huoneeseen tarkkailemaan pääskysten lentoa, täytettyään sitä ennen pötsinsä voisilmäpullilla.

Tane oli näet herännyt jo aamu-neljältä leipomaan yhä vielä lämpimät nisut.

Retki oli todella hauska ja virkistävä. Kiitos ennenkaikkea Rantalaisen pontevalle pariskunnalle järjestelyistä, Metsähallitukselle rakenteista ja alueen hoidosta sekä entisille kunnanisille ja muille päättäjille siitä, etteivä panneet lappua luukulle. Ensimmäisen ääneenlausutun ehdotuksen ja kansallispuiston lopullisen toteutumisen väli tosin venähti 27 vuodeksi. Suotavaa on, että Annikin unikuvien siivittämä lähialuematkailu jatkuu edelleen muodossa tai toisessa.

TEKSTI & KUVAT HANNU HURSKAINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2013]