Putkilahden uutisia ..... 1.3.1996 ..... Riitta Hakanen ..... Palautelomake

Jätehuoltojärjestelmä säilyy entisellään

Putkilahden jätehuolto on ollut viime vuoden ajan pääosin kyläseuran järjestämää siten, että jätepisteelle ovat kyläläiset saaneet kuljettaa jätteensä maksettuaan sitä ennen kyläseuralle 250 mk:n tai 125 mk:n (kesämökkiläiset) jätemaksun. Vuoden lopussa tehty tilinpäätös osoittaa, että järjestelmä "pyöri omillaan", siitä ei toisin sanoen tullut kyläseuralle juurikaan voittoa tai tappiota.
Sen vuoksi järjestelmä jatkuu entisellään alkaneenakin vuonna; Virran puodista saa lunastaa viimevuotiseen hintaan oman jätekortin, jonka omistaminen oikeuttaa viemään jätepisteelle normaalin talousjätteen, mutta ei tietenkään esim. romutettavia kodinkoneita, niiden paikka on muualla.
Jätepisteellä on lisäksi omat säiliöt paristoille sekä hyötyjätteistä keräyspaperille ja lasille. Näihin astioihin saa viedä tavaraa myös ilman jätemaksun suorittamista. Viime vuonna jonkinlaiseksi ongelmaksi muodostui tosin se, että keräyspaperiastiaan oli laitettu myös talousjätteitä, mikä aiheutti sen, että koko laatikollinen keräyspaperia jouduttiin hylkäämään ja tyhjentämään kaatopaikalle muun hyödyttömän jätteen joukkoon. Toivomme siis tarkkuutta jätteiden lajittelussa!

Riitta Hakanen, kyläseuran sihteeri

Sivun alkuun ...