Leikkeitä Putkilahden kylälehden lokakuun 1997 numerostaPuoti jälleen aikaansa edelläPekka Salosen työ kaupan kehittämiseksi otti uuden askeleen syyskuun puolivälissä, jolloin Virran Puodin uusi kassajärjestelmä otettiin käyttöön. Koneella sujuvat niin kassa, laskutus kuin kirjanpitotyötkin. Näin Pekan harrastus ATK:n parissa on tuonut kyläkauppamme jälleen kärkijoukkoon valtakunnan tasolla nykyaikaisuudessaan.
Virran Puoti tulee saamaan kesään mennessä myös lisätilaa, sillä lisärakennuksen pohjatyöt on jo tehty ja pian nousevat seinät pystyyn.
Kyläseuran edustajia on lähdössä ko. kurssille ja mikäli muita halukkaita on, tarjoaa kyläseura kimppakyydin mahdollisuutta. Ota yhteyttä Anu Tarvaiseen puh. 825226, mikäli olet kiinnostunut asiasta.
Opiston opinto-ohjelma on jaettu joka talouteen ja mikäli syystä tai toisesta sitä ei ole tullut, saa ohjelman kunnanviraston neuvonnasta hakemalla tai tilaamalla.
Maalaisten kirkkopyhän ohjelmistoon kuuluu jumalanpalveluksen lisäksi tilaisuus seurakuntatalolla, jossa tarjotaan uutispuurolounas ja kirkkokahvit. |
![]() 5.10. 1997 koonnut Veikko Perttula |
Sivun alkuun... | Ei viisaskaan omaa hulluuttaan huomaa. |