Sisupartiolaiset leireilevät Putkilahdessa kesäkuussa

Keski-Suomen Partiolaiset ry järjestää valtakunnallisen sisupartioleirin Putkilahden koululla 4.- 7.6.1998. Leirin nimi on Putkis -98. Leirille odotetaan sisupartiolaisia kaikkialta Suomesta. Teemana leirillä on suomalainen 1900-luvun alun perinne yhdistettynä tavalliseen partioleiritoimintaan.

Mitä on sisupartio?

Partio harrastuksena on varmasti kaikille jollain tavoin tuttu, mutta sisupartiotoiminta saattaa olla tuntemattomampaa. Sisupartiolaiset ovat eri tavoin vammaisia, ja he osallistuvat partiotoimintaan omien kykyjensä mukaan. Sisupartiolaiset toimivat vielä nykyään usein omissa ryhmissään lippukunnissa, mutta pyrkimyksenä on, että yhä useammin vammaiset voisivat toimia tavallisissa ryhmissä. Sisupartiolaiset tekevät partiossa samoja asioita kuin muutkin, mutta tarvittaessa partionjohtaja voi soveltaa toimintaa sisupartiolaisen vamman huomioiden. Lisäksi jotkut sisupartiolaiset voivat tarvita avustajaa. Leirit, retket ja vaellukset kuuluvat olennaisena osana sisupartiointiin.

Putkis -98 -leiri 1900-luvun alun tunnelmissa

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Putkilahden koulu muuttuu Von Putkiksen kartanoksi, jossa eletään 1900-luvun alun malliin. Pihapiirissä hyörii paroni ja paronitar, vähäpiikoja, kyökkipiikoja, ajureita, oltermanni, lautamiehiä ja torppareita. Vanhassa saunassa asustaa saunatonttu, joka kertoo tarinoita menneiltä ajoilta. Toimintapajoissa on monenlaista tekemistä: huovutusta, jousipyssyn valmistusta, talkkunan tekoa, perinnepelejä ja -leikkejä. Lauantai huipentuu pitoihin ja iltamiin, jossa pöydät notkuvat herkkuja ja jalalla pannaan koreasti.

Leirin valmistelut loppusuoralla

Keski-Suomen partiolaiset ovat valmistelleet leiriä koko kevään ajan ja odottavat leirille paljon osallistujia. Leiri syntyy useiden eri tahojen yhteistyönä. Keski-Suomen partiolaiset ovat kiitollisia Putkilahden kyläläisten osoittamasta kiinnostuksesta, avusta sekä yhteistyöstä leirin järjestämisessä.
Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
5/1998 toukokuu





Kuva Putkis-leiriltä: Itse von Putkis seuralaisineen iltamissa Seuralan luona.


Leirit kuuluvat olennaisena osana sisupartiointiin.


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Syö kuin Riilahden renki, heinäniitylle mennessä kun paianhelmosta viellä talkkunapöperöä söi.