Tyyne Salo 90 vuotta

Tyyne Salo syntyi Taivassalon saaressa Jämsässä 7.9. 1908. Vuosisadan alussa lapsen elämä oli työtä heti, kun kynnelle kykeni. Koulu oli mantereen puolella. Vesimatka oli noin viisi kilometriä, joten Tyynenkin piti olla kortteerissa, jotta koulunkäynti onnistui. Senaikainen oppimäärä oli kansakoulua neljä vuotta. Tyyne saikin erittäin hyvät arvosanat todistukseensa.

Nuoreksi vartuttuaan Tyyne lähti töihin Lahteen, Korhosen huvilan vartijaksi, siinä sivussa tehden taloustöitä. Kilven Oskari oli kuitenkin jo aikaisemmin käynyt tapaamassa Tyyneä Taivassalon Kirkkoniemessä veneellä soudellen. Niinpä hän päättikin lähteä laivalla Lahteen Tyynen luona käymään. Seurustelu johtikin kihlaukseen ja niin elämä toi Tyynen takaisin Päijänteen rannalle. Tyyne ja Oskari vihittiin ja niin hän tuli Kilven taloon emännäksi.

Tyynellä oli työnteon taidot hallinnassa. Hän osasi hoitaa kodin, karjan ja kirnuta erittäin hyvää voita. En oikein tiedä millä sanoilla kuvailisin sitä hänen suuremmoista siisteyttä ja vieraanvaraisuutta. Meni kylään arkena tai sunnuntaina, häneltä löytyi pöytään maukkaat ruuat ja kahvin kanssa leivonnaiset.

Lapsia heille syntyi viisi, neljä tytärtä ja yksi poika. Kolme lapsista on saanut kutsun rajan tuolle puolen. Elämä Kilvessä oli työntäyteistä, kaikki piti tehdä käsin. Ei ollut sähköä, ei tietä, puhelimesta puhumattakaan. 48 vuotta 9 kuukautta Tyyne ja Oskari hoitelivat Kilven taloa, kokien sodan vaikeat vuodet. Oskari oli sodassa monta vuotta, Tyynen piti hoitaa yksin talon työt.

Vuosien vieriessä Tyynen ja Oskarin piti harkita mitä tehdä, kun työt kävivät ylivoimaisiksi. Kilvensalosta piti muuttaa lähemmäksi palveluja. Heidän juurensa oli syvällä Korpilahdella, mutta ei löytynyt sopivaa asuntoa Korpilahdelta, joten he muuttivat Jämsään vanhuuden päiviään viettämään. Kesäkuussa 1987 Oskari sai kutsun rajan tuolle puolen. Tyyne jäi yksin. Élämä on ollut hänelle monta kertaa luopumista. Hän on kuitenkin kaiken jaksanut, ei katkeroituen, vaan kaikkeen liittäen kiitoksen.

Syyskuun viidentenä päivänä Tyyne tuli Kilpeen tyttärensä perheen kanssa. Kilven talo verhoutui juhlatunnelmaan. Astan tytär Tanja halusi kunnioittaa perinteitä ja hänet vihittiin avioliittoon Kilven pihassa luonnon keskellä, Tyyne-mummon läsnä ollessa. Se toi Tyynen mieleen lähes 70-vuoden takaiset tapahtumat.

Sunnuntaina Tyyne juhli 90-vuotispäiväänsä laslensa ja lastenlastensa perheiden parissa. Erittäin pirteän päivän sankarin lempivirsi on: Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen... Tämän virren sanoma jääköön soimaan myös jälkipolvillekin.

Etusivulle...

Aili Salo

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
10/1998 lokakuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Silloin ihmisen on hyvä olla kun on siitä keskeltä, ettei ole hullu eikä liian viisas, sanoi Nikkilän Kustaa aikoinaan.