Poimintoja Putkilahden kylälehdestä 10/98Pääkirjoitus: Kaamoksen keskeltäKamppiaiset on vietetty, nyt valmistaudutaan kekrin viettoon, peijaisiin ja lähenevään jouluun. Radiossa jo parisen viikoa sitten toimittaja julisti joulun odotuksen alkaneeksi. Onhan sentään kuitenkin pyhäinpäivä, isänpäivä ja itsenäisyyspäivä näin meikäläisittäin merkittävät juhlat ennen joulua. Niin ja ensimmäiset pikkujoulutkin ovat jo lokakuun lopussa. Joten juhlaa riittää kaamoksen keskelle.Valon väheneminen on selvästi lisännyt unen tarvetta, mutta toimintatarmoa tarvitaan siitä huolimatta, jos aikoo ennättää kaikenlaisiin aktiviteetteihin alkaneella syyskaudella. Kansalaisopiston opintopiirit ovat täydessä vauhdissa, kylätoiminta odottaa innokkaana mukaan tulijoita ja vaaleissakin pitäisi ennättää vaikuttaa. Erilaiset järjestöt houkuttelevat tapahtumillaan ja käsityölehdet suorastaan vaativat kutomaan pukinkonttiin. Tekemiseen ja harrastamiseen on mahdollisuuksia yllin kyllin. Huonot liikenneyhteydet tosin hieman haittaavat, mutta kimppakyydillävoidaan lyödä menohaluja yhteen. Kylälehti tarjoaa omalta osaltaan mahdollisuutta tiedottaa kimppakyytitarjonnasta. Itse esimerkiksi kuljetan joka viikko (to) lasta Jyväskylään illalla harrastamaan ja joka toinen maanantai menen itse kirkonkylään kokoukseen. Mukaan pääsee asiasta ennalta sopimalla. Kimppakyytipörssi julkaistaan lehdessä, jos muita kyydin tarjoajia löytyy. Seurakuntavaalit ovat hieman tuntemattomammat vaalit muiden joukossa. Kirkolla on suomalaisittain merkittävä rooli Maija Meikäläisen elämässä. Jotta kirkko ei tuntuisi niin kaukaiselta asialta, on sen johtoon valittava Maija ja Matti Meikäläisiä, jotka sanovat, mikä on meille tärkeää ja tarpeellista. Vaikuta seurakuntasi suuntaviivoihin nyt ja käy äänestämässä. Isäinpäivää vietetään 8.11. Lämpimät onnentoivotukset kaikille isille! Anne-Maria Perttula
PS. Muistakaa kesäaika päättyy 25.10. Ja kelloja siirretään yksi tunti taaksepäin.
KansalaisopistoPosliinimaalaajat kokoontuvat tuttuun tapaan koululle maanantai-iltaisin klo 17.30 alkaen Tarja Hedmanin johdolla.Naisten ja miesten jumppatuokiot ovat yhdistyneet yhteiseksi tapahtumaksi ja hikeä voi irroitella keskiviikkoiltaisin klo 19.15 alkaen. Vaudittajana vanhaan tuttuun tapaan Marja-Leena Tammelin. 4H-kerhoKerho kokoontuu joka toinen viikko koululla keskiviikkoiltaisin klo 18.00 alkaen. Yhdistyksen neuvoja Sirpa Nurminen toimii kerhon ohjaajana ja lisäksi apuohjaajina vierailevia tähtiä. 4H-yhdistys tiedottaa viikottain toiminnastaan paikallislehdessä.SeurakuntaSeurakunnan kerho vanhemmalle väelle kokoontuu pankin alakerrassa maanantaisin kerran kuussa. Tarkemmat aloitusajat paikallislehdessä.Eri järjestöjen sääntömääräiset kokoontumiset ovat edessä päin ja niihin toivotaan väkeä joukolla mukaan. UUTTA UUTTA UUTTA
Kalle Turma on organisoimassa biljardikerhoa Putkilahteen. Kerhon "perustajajäseniin" lukeutuvat Kallen lisäksi Pekka Salonen, Antti Järviniemi ja Hannu Savela. Kerhoon voivat tulla mukaan kaiken ikäiset ja kokoiset ihmiset. Naisten mukana olo ei ole pelkästään suotavaa vaan peräti pakollista kerhon toiminnassa, toteaa Kalle pilke silmäkulmassaan.
|
![]() Anne-Maria Perttula
Julkaistu |
Sivun alkuun... | Kyykky Valte juttu mies jutut ties ja vitsit myös, taloon kun hän poikkesi lapset siitä riemuitsi, tarinaa kun kuulivat. |