Lokakuusta kohti Joulun odotusta
Lokakuu käynnistyi lämpimänä ja ah' niin loisteliaan
ruskan värittämänä. Ajellessani pitkin poikin työ-
ja vapaa-ajan matkoja, olen ollut ihastuksesta mykkänä luonnon
värjäämiä maisemia katsellessani. Saisipa nuo värit
ja sävyt talteen kuviksi ja iloksi synkkenevien iltojen ja pimentyvien
päivien varalle.
Lokakuu ei ole joka kuu:
Lokakuusta alkavat monet toiminnot ja harrastepiirit. Putkilahden osalta aktiviteetteja tarjoavat niin kansalaisopiston piirit omalla kylällä kuin naapurissakin. Biljardia voi edelleenkin harrastaa sinisen koulun klubihuoneessa. Eipä anneta pimeyden lamaannuttaa mieltä vaan reippaasti liikkeelle ja kohti joulua, jonka jälkeen alkaa aurinko paistaa entistä pidempään. Kunnallisella sektorilla on meneillään talousarvion laadinta ensi vuotta varten. Totista ja tuskallista puuhaa, kun rahaa ei kunnalla liiemmin ole ja suuret investoinnit rasittavat vielä taloutta. Lainakanta on kasvanut eivätkä tulot ole juurikaan kasvaneet vaan päinvastoin. Tämän vuoden investointi on jäteveden puhdistamon saneraus, joka pääosin on rahoitettu kunnan omilla rahoilla. Henkilöstöpuolella on myöskin monenlaista ongelmaa, joka heijastuu sitten toiminnan tasoon ja laatuun. Henkilöstöön liittyviin kysymyksiin on jouduttu paneutumaan ajallisesti melko paljon ja toivon mukaan se näkyy kohta myönteisesti myös työskentelyssä kunnassa. Veteraanisäätiö aloittaa oman urakkansa palvelu ja asuintalohankkeen käynnistymisen myötä. Liki 16 milj markkaa maksava rakennushanke on saanut avustusta raha-automaattiyhdistykseltä. Kunnan atk-laitteistot uusitaan ennen vuoden vaihdetta ja tietoliikenneyhteyksiä internetin välityksellä kehitellään yhteistyössä yliopiston, alkio-opiston ja yrittäjien kanssa. Satama-alue on saanut uutta ilmettä ja sen kehittämistä jatketaan edelleen. Viljelemättömien peltojen kartoitus on myös käynnissä,
jotta mahdollisimman moni peltohehtaari saataisiin uudelleen hyötykäyttöön
ja EU-markkoja takaisin oman kunnan talouselämään elvyttämään.
Kuntalaisena meidän on hyvä olla korvat avoinna ja silmät selkosen selällään uusien haasteiden suhteen. Kaikki ideat ja ajatukset. jotka lisäävät kunnan elinvoimaisuutta ja yksilöiden hyvinvointia, kannattaa ottaa käyttöön ja kehitellä niitä eteenpäin. Yhteistyö on voimaa. Vespuolen kehittäjät olivat opintoretkellä Itävallassa ja Italiassa. Nyt tupailtoja pitämään ja virittelemään elinvoimaisen kylän jatkosuunnitelmia toiminnan tasolle! Putkilahdessa 2.10.1999
|
![]() Julkaistu Putkilahden kylälehdessä: 10/1999 lokakuu |
Sivun alkuun... |
Aineet on samat mistä taas ensitalvenkin
|