"Taas kaikki kauniit muistot..."

Joulu on ihme.  Joka vuosi tuo ihme toistuu uutena ja kauniina.  Jälleen elämme kirkkovuodessa adventtiaikaa.  Mieleeni tulvahtaa joukko lämpimiä muistoja seurakunnan päiväkerhoista, joulunajasta juhlineen ja tunnelmineen.  Muistan lasten ilon, kun sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän kerhomme alttarille ja yhdessä lauloimme Hoosianna-hymniä.  Lapset rakastavat tätä laulua ja halusivat laulaa sitä aina uudelleen.  Ehdottipa eräs poika sitä kerran äitienpäivälauluksikin.
Joulun alla valmistelimme kerhoissa hauskoja joulun salaisuuksia, maistelimme joulun makuja, aistimme joulun tuoksuja, leikimme joululeikkejä ja lauloimme paljon ihania joululauluja.  Lauluilla olikin kerhoissamme erittäin tärkeä asema.  Lapset laulavat mielellään ja siihen liittyy liikunta luonnollisena osana.  Näin laulu on voimakas viestintäväline ja apu lapsityötä tekevälle.  Laulujen sanojen kautta asiat jäävät mieliin paremmin kuin puhuen tai lukien.  Sanat ja sävel yhdessä siirtyvät vähitellen sydämiin niin, ettei niistä pääse koskaan irti.  Lapsuuden laulut säilyvät aarteenamme elämämme loppuun saakka.  Jouluevankeliumikin on laulettu kansamme sieluun vuosisataisella perinteenä, ei koneen nappia painamalla, vaan itse mukana laulaen.  “Enkeli taivaan lausui näin…“, “Jouluyö, juhlayö …“, “Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa…“ ovat syöpyneet jokaisen suomalaisen sydämeen pysyvästi.
Päiväkerhoissa äänestimme kerran kauneimmasta joululaulusta. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti “Heinillä härkien kaukalon…“.  Tämä laulu oli joka vuosi jouluevankeliumin yhteydessä laulettu laulu.  Sen osasivat kaikki lapset joka puolella pitäjäämme.  Jouluna lauloimme siitä vain kolme ensimmäistä säkeistöä, sillä mielestäni neljäs säkeistö kuuluu pitkäperjantain tapahtumiin.  Tämä laulu avaa jouluevankeliumin herkästi ja kauniisti.  Se on lapsille rakas laulu ehkä siksikin, että siinä puhutaan lapsesta, äidistä ja enkeleistä.  Kerhojen ohjaajana olin vastuussa siitä, että jokainen lapsi sai tietoa joulusta ja että joulunajan toiminta olisi heille lämpimien ja turvallisten elämysten aikaa.
Mitä joulu olisi ilman jouluevankeliumia?  Joulukirkkojemme ja omien kerhojemme joulujuhlien kohokohtana oli aina lasten esittämänä jouluevankeliumi.  Keskustelut roolijaosta lasten kanssa olivat aina mukavia neuvotteluhetkiä.  Kerhoissani lapset valitsivat itse roolinsa.  Joskus raamatullisten roolipukujen näkeminen aiheutti uuden neuvottelun, varsinkin paimenten asut aiheuttivat tätä.  Pojille hametta muistuttavat asut olivat outoja ja sitä lisäsi vielä päähän sidottava liina.  Paimensauvat taas olivat erittäin suosittuja.  Ohjaajan diplomatiaa vaati usein tilanne, kuka saisi pisimmän sauvan ja kenelle annettaisiin muhkuraisempi sauva.  Paimenet olivat tosi rohkeita miehiä, sillä he olivat yöllä töissä.  Kerran eräs poika halusi, että hänen paimenpukunsa alle jätettäisiin reppu selkään.  Hän esitti kyttyräselkäistä paimenta.  Paimenet saivat ensimmäisinä tiedon Jumalan Pojan syntymästä.  Se tieto oli tarkoitettu "kaikelle kansalle".  Paimenet saivat olla viestinviejinä.

Marian osaan oli aina tarjolla useita tulijoita.  Siihen ei kuitenkaan voinut päästä kuin yksi kerrallaan.  Lasta kapaloitiin kerhoissa kilvan kukin vuorollaan.
Josefin puku erottui paimenten puvusta, se oli eriväristä ja kalliimpaa kangasta.  Näillä seikoilla oli usein Josefin rooliin vaikutusta.

Kerran eräs pikkumies kirkonkylän kerhossa halusi ehdottomasti olla Josef.  Hän halusi esiintyä uudessa hienossa merimiespuvussaan.  Hän olikin upea Josef, merimies-Josef.
Jouluenkeliksi halusivat aina kaikki tytöt.  Raamatussa ei puhuta tyttö- eikä poika-enkeleistä, nimiä ovat kuitenkin miesten nimet: Gabriel, Miikael, Rafael jne.
Putkilahdessa oli kerran jouluenkeleiden nimet: Anna, Kirsi, Taija, Jaakko ja Matti.  Pojat olivat itse tehneet vankan päätöksen, että he haluavat olla jouluenkeleitä kuvaelmassamme.  Hiljaisessa mielessäni arvelin, että päätös voi peruuntua viimeistään joulujuhlassa kun alan vetää valkoisia mekkoja poikien päälle.  Mutta päätös piti ja pojat hoitivat kunniatehtävänsä arvokkaasti.  Jouluevankeliumi elettiin taas kerran todeksi niin esittäjien kuin katsojienkin sydämissä.

Joulu on ihme.  Sitä on lupa ihmetellä.  Joulu saa aikaan hellyyttä, ystävällisyyttä, hyviä tekoja, hyviä ajatuksia.  Joulun taikaa on, että aikuinenkin saa luvan olla kuin lapsi, rakkautta tarvitseva, iloa jakava.  Joulu lähestyy meitä sydämen hiljaisuudessa, rauhassa.

Me lapset pienet riennämme nyt Betlehemin seimelle.
Valosi, Jeesus, loistaa suo ja jouluriemu meille tuo.“

AUNE TURUNEN
 
 
 
 

Palautelomake